Hannen blogi

Tällaiset pahviset mökit minulla on työhuoneen portaissa - ihan muuten vaan

Yritykseni nimen, Sininen Huone, vuoksi saan kimppuuni myös ’syntisiä’ nettisivuja etsiviä. Syntihän on SIN englanniksi. Tiedän sivuilleni päädytyn juuri tuon sanan tuomana. Mahtaa pettymys olla suuri, kun on juuri valmistautunut kuolaamaan pornokuvien äärellä ja tietokoneen näytölle ilmestyvätkin minun tekemäni  kukkakortit! HAHAA!

Pienenlainen synti on mielestäni se, että tekemiäni kuvia käytetään oman blogin kuvituksessa. Olen nähnyt aiemminkin kuviani käytettävän. Äskettäin törmäsin avain-kuvaani, joka oli otettu koristamaan yhtä blogipostausta. En ole koskaan vielä näistä huomauttanut. Rikos ei nyt ihan hirveä ole. Ehkä vähän ajattelematonta vain. Jos itse olen käyttänyt toisen kuvia, olen pyytänyt siihen luvan.

Kamera on yksi hyvistä apuvälineistä

Vaikka käsityöläinen olenkin en pärjäisi ilman teknisiä apuvälineitä.

• Tietokone. Jos tietokone ei jostain syystä ole käytössä, se hermostuttaa minua. Teen sillä niin monenlaista: päivitän kotisivujani, käsittelen kuvia, kirjoitan blogia ja Facebookia, teen kirjanpitoa ja laskut, kirjeet ynnä muut, käytän sähköpostia, luen internetistä kaikkea mielenkiintoista.
• Skanneri. Ilman tätä olisi myös aika huonoa. Kun ei ole kopiokonetta sitä voi käyttää korvikkeena ja tietenkin skannata kuvia esim. blogia varten
• Kirjoitin. Mitä tekisinkään ilman tätä! Millä tulostaisin vaikkapa hääasiakkaideni kutsut, tekstit tilauskirjoihin, laskut, kirjeet?
• Kamera. Mainio laite. En ole mikään huippukuvaaja, kuten olette huomanneet. Mutta saan pikkukamerallani kuvia tarvittaessa. Paremmat kuvani on ottanut henkilö, jolla on tämä asia hanskassa
• Puhelin. Tarkoitan tässä tietenkin kännykkää. Lankapuhelimia ei taida olla kuin mummoilla enää. Vaikka pidän yhteyttä pääasiassa tietokoneella, ilman puhelinta olisi mahdotonta olla.

Tätä kirjoittaessa vilkaistessani ulos näkyy lumipyry. Siellä seassa olimme koiran kanssa aamukävelyllämme. Lunta oli pyryttänyt myrskytuulen voimalla koko yön. Lumi oli kinostunut paikoitellen korkeiksi kasoiksi. Koira sai lyhyillä jaloillaan ponnistella eteenpäin. Pakkasta on parikymmentä astetta. Koiran tassuja paleli ja jouduin välillä lämmittämään niitä käsissäni. Emme pitkää kävelyä tehneet. Se verran vain, että asiat tuli toimitettua.

Lahjatuvan portaat kuvattuna ennen joulua illan alkaessa jo hämärtää

Lähden kohta myyntivuoroon Lahjatupaan. Tavataan sitten siellä. Toimistopäällikkö on työhuoneellani nyt ainoa henkilökuntaan kuuluva. Onneksi sen ei kuitenkaan tarvitse olla koko talossa yksin.  Jos jostain syystä minusta ei kuulu, tietoliikenneyhteydet myymälässä pätkivät tai on muuta häiriötä siellä.

Klo 9.30. Täällä ollaan! Me osakkaat jätämme toisillemme viestejä. Minulle oli jätetty toive, että kävisin postista hakemassa Marika Nousiaisen, hankolaisen koruntekijän paketin. Haettu on. Lähetyslista pitää vielä tarkistaa, korut hinnoitella ja laittaa esille.Koska  olen täällä taas niin ajoissa taidan avata myymälän jo ennen kymmentä. Sitä ennen pitää lakaista raput lumesta.

Klo 11.40. Aika menee kuin siivillä. Täällä on niin paljon aina tekemistä. Hakkasin ennen myymälän avaamista noita jäisiä ulkoportaita sellaisella hyvällä vekottimella, mikä lie nimeltään. Kädet menivät aivan veteliksi, ovat vieläkin. Kun kirjoitin ‘reissuvihkoomme’ toisille viestejä, tuli tosi huonolla käsialalla. Tosin nämä väittävät täällä, että käsialastani ei muutenkaan saa selvää!

Nousiaisen korut olikin valmiiksi hinnoiteltu, tarkistin lähetyslistan ja laitoin korut esille. Otin niistä ja tänne viikolla tulleista Kynttiläpaja Leena Arolan kellukynttilöistä kuvia. Päivitän Lahjatuvan kotisivuille jossain vaiheessa.

Klo 13.30 Lämmitin juuri mikrossa vähän ruokaa. Ihme ja kumma: ei tullut asiakkaita. Varma tapa saada asiakkaita, kun lämmittää ruokaa tai keittää kahvia. Tämä taika ei toiminut. Aika hiljainen päivä tuntuu olevan. Viime viikolla täällä ollessani oli paljon vilkkaampaa. Ulkona on aurinkoinen päivä. Jospa asiakkaat eivät malta tulla sisätiloihin.

Otin pöydiltä pois viininpunaiset liinat ja jätin säkkikangasliinat. Vanhat liinat tuntuivat liian tummilta, kun auringonsäteet osuvat tänne myymäläänkin.

Tein juuri suunnitelma-pohjan myymälämme 10-vuotisjuhlallisuuksia varten. Täällä ollaan oltu 3.5.10 jo kymmenen vuotta! Tosin minä olin 5 vuotta välillä pois muualla, mutta nämä sinnikkäät naiset ovat pyörittäneet tätä putiikkia niin kauan. Jotenkinhan sitä pitää juhlistaa, eikö!

Klo 16.30. Päivitin juuri äsken listaa myymälän tavarantoimittajista ts niistä käsityöläisistä, joiden tuotteet ovat meillä myynnissä. Ajatelkaas, että niitä on n. 100 kappaletta! On tässä pienessä myymälässä monenlaisen osaajan töitä esillä. Niitä aamulla tuomiani koruja on kyllä hypistelty, mutta ei vielä ostettu tänään. 

Asiakkaita on käynyt harvakseltaan. Osa niistä sellaisia, jotka tulevat läheiseltä bussipysäkiltä vain lämmittelemään bussia odottaessaan. Yksi asiakas sanoi käyneensä täällä aikoja sitten ja ihmetteli, miten paljon uutta tänne on tullut. Annan useille asiakkaille mukaan meidän esitteen kertoen, että uusista tuotteista voi lukea myös meidän nettisivuilta. Tänäänhän juuri kuvasin paria uutta tuotetta. Kyllä viimeaikoina on saanut taas todeta, että ilman kotisivuja ei voi olla. 

Minulla on puolitoistatuntia vielä myyntiaikaa. Ennen kuutta alan vähitellen tehdä päivän päätöstöitä jo valmiiksi: Siivoan omat jälkeni, jotta huomisen myyjän on mukavampi tulla. Myös ulkoa pitää hakea pois sinne aamulla virittelemäni mainokset ja standit. Sulkemisaikaan pitää laskea kassa. Koko päivän olen pitänyt raporttia myydyistä tuotteista, jotta osataan tilittää niistä sitten tuotteiden valmistajille.

Päätän tämän myyntipäivän raporttini ehkä tähän. Jos jotain mullistavaa vielä tapahtuu tänä loppuaikana saatte kyllä kuulla siitä!

Kiitos seurasta ja mukavaa illan jatkoa!

 

 

Lintu lentää pesästä -kortti

Olen tehnyt uusista kuva-aiheistani kortteja. Kortteja minulla kannattaa olla, koska kaikki eivät osta kalliimpia kirjoja ym.

Viettäisitkö ensi torstain, 18.2, kanssani? Mentäisiin myyntivuoroon Lahjatupaan. Vien silloin myymälään noita uudenlaisia kortteja uusilla kuva-aiheilla.

Mietin pitkään liittymistä Facebookin. Yrityksetkin voivat perustaa sinne sellaisen fani-sivun. Vierastan sanaa kovasti, mutta kun siellä muitakin yrityksiä on niin miksei Sininen Huonekin. Minulla on Naamakirjassa liikkuminen ja kaiken tekeminen ihan hakusessa. Mutta alkuun on päästy, on sekin jotain.

Kuuletteko, miten linnut jo laulavat kevätlaulujaan! Pesästä ne eivät kortin kuva-aiheen lailla vielä lennä. Taitaa pesän perustaminen paremminkin olla heillä mielessä!

 

Nyt kerron teille kirjeestä, joka saa pomon hermostumaan.

Kerron teille tapauksesta, joka tapahtui kauan sitten. Olimme päiväkävelyllämme ja tulimme tapamme mukaan postilaatikon kautta takaisin työhuoneelle. Laatikossa oli ruskea kirje verotoimistolta. Sekös sai pomon jalat veteliksi! Se hermostuu aina verotoimiston kirjeistä. En ymmärrä, miksi.

Kun se oli kirjeen havainnut sitten mentiin lujaa sisälle! Veti minua remmin perässä niin, että hyvä että tassuni maahan koskivat. Noloa myöntää, mutta se kuljettaa minua remmissä tässä lähialueella. Metsässä saan mennä menojani. Se sanoo, että pitää olla remmissä, koska kaikki eivät pidä minusta, kun kuitenkin menen heti moikkaamaan. Nyt en ymmärrä! Eivät pidä? Minusta!

No, takaisin kirjeeseen. Sisällä se repi kirjettä auki ja kuulin sen kiivaan hengityksen. Heti luettuaan se muuttui taas normaaliksi. Huokaisi ja mutisi jotain. Oli siis hyviä uutisia. Kertoi  saaneensa ALV-palautuksen. Eniten se inhoaa, jos verotoimistolta vaaditaan jotain selvitystä. Ei se ole kuin kerran joutunut sen tekemään joiden omien töppäilyjensä takia. Silti se pelkää aina. Ruskeat verotoimiston kirjeet saavat sen ihon kananlihalle.

Minä en noista veroista tiedä sen enempää kuin, että joskus on minustakin pomo koiraveroa maksanut. Enää ei maksa, kun kotikaupunkini luopui niiden perimisestä.

Tämä avain ei kuulu Nukketohtorin oveen vaan Lahjatuvan

Kun tapani on ollut olla käsityöyrittämisen asialla, välitän blogini kautta tämän viestin: 

Nyt on myynnissä kannattava käsityötä tekevä yritys, Nukketohtori. Asiakkaita riittää.  Omistaja haluaa kuitenkin lopettaa liikkeen pidon omalta osaltaan, mutta toivoo toiminnan silti jatkuvan. Olisiko sinulla  tai jollain tuttavallasi mielenkiintoa tällaisen yrityksen ylläpitoon? Laita sana kiertämään! Tutustu asiaan heidän kotisivuillaan: http://www.nukketohtori.com/www/.

 

 

Lumikinos työhuoneeni ikkunalaudalla kasvaa taas tänään

Viikonvaihteessa minulla on oli taas Lahjatuvalla kirjansidontakurssi. Meillä oli mukavaa ja kurssilaiset saivat kirjat mukaansa.  Tällä hetkellä ei uusia kursseja ole tiedossa, mutta järjestän niitä heti, kun tarpeeksi oppimisen haluisia ilmaantuu. Asiaan voit tutustua täällä kotisivuillani.

Tänään aamulla tein pursiseuran töitä. Päivitin juuri kotisivujani hiukan, nyt kirjoitan tämän blogipostauksen. Sen jälkeen pitäisi keskittyä tilaustöihin. Muutamia on tuossa pöydällä odottamassa tekijäänsä.

Veto on hieman pois loppuviikosta sairastetun flunssan vuoksi. Tänään lopetan työt aikaisin ja lepään. Taidan käydä koirulaisen kanssa hyvällä kävelyllä noissa lumisissa maisemissa. Tänään on luvattu lisää, sakeitakin lumisateita. Koirulainen nauttii seurastani, kun olin viikonvaihteessa pois. Huomaa selvästi, että se hakeutuu enemmän seuraani jos olemme olleet erossa. Taitaa olla kyllä molemminpuoleista…

 

Näin talviaikaan menen Lahjatuvalle myyntivuoroon usein bussilla. Sillä on oikeastaan aika kiva matkustaa: ei tarvitse seurata liikennettä, olla vaan omissa ajatuksissaan. Tämä bussi, jolla menen on varsinainen sightseeing-bussi. Kiertelee ja kaartelee kaikki pikkutietkin. Kiva katsella maisemia, joita ei muuten tulisi nähtyä.

Yhdessä kohtaa katselen röyhkeästi erään talon keittiöön. Sen asukkaat ovat siellä aamutoimissaan. Talo on aivan autotien varrella. Pimeään aikaan siellä on tietty valot, mutta ei verhoja. Siellä he touhuavat aamutakeissaan ja yöpaidoissaan mehupurkit ja puurolautaset pöydällä. Itse en pystyisi ‘esiintymään’ ohi kulkevalle yleisölle näin estoitta. Ei minunkaan aamutoimissani mitään salattavaa ole, kuten ei tällä perheelläkään. Minua häiritsisi ihan hurjasti, jos tietäisin toisten katselevan tekemisiäni. No, olemme niin erilaisia me ihmiset.

Bussiin tulee usein yksi ehkä 15-vuotias tyttö. Hän istuu yleensä selkä menosuuntaan ja siksi näen hänet hyvin. Heti istuuduttuaan hän kaivaa kassistaan meikit ja alkaa sutia: ripsivärit, rajaukset, meikkivoiteen. Sen jälkeen hän ottaa kassistaan aamiastarvikkeet: jogurttia, leipää ja cocacola-tölkin. Kun on syöty, hän kaivelee hampaitaan hammastikulla. Tyttö istuu paikassa, jossa on kaksi penkkiriviä vastakkain. Istuen luonnollisesti sillä käytävän puolella, viereinen penkki on varattu tytön aamiais- ja meikkikassille. Jalkojaan hän pitää vastakkaisella penkillä. Sellaista matkantekoa. Onkohan äidin käytöstapaohjeet menneet kuuroille korville? Jos niitä ylipäätään on saatu.

Kuten huomasit, osan aikaa matkasta tirkistelen toisten tekemisiä. Muulloin keskityn vain omiin ajatuksiini ja asioihini.

Paksuun lankkutauluun maalaamani tuolin kuva työhuoneellani

Jossakin blogissa manattiin huonoa kurssin pitäjää, jonka kurssille bloggaaja on osallistunut. Siitäpä ajatukset siirtyivät minuun. Osaanko opettaa niin, että asetun kurssilaisen asemaan? Moni asia on minulle itsestään selvä ja en tule niitä maininneeksi. Pari kertaa on kurssien aikana ollut tilanne, että opiskelijat ovat silmät ymmyrkäisinä ihmetelleet. Olen jättänyt jonkun oleellisen asian kertomatta. Tiedänhän minä, miten se menee! Pitäisi vaan kertoa muillekin. Opettelemista on tässäkin asiassa.

Kun tein kirjallista ohjetta. Testasin sen tekemällä itse sen mukaan. Muuten en olisi saanut selville sen toimivuutta.

En halua, että kurssilla on jäykän asiallista. Toisaalta en entuudestaan tunne heitä enkä uskalla lausahtaa heille mitä vaan. Samalla kurssilla voi olla hyvin erityyppisiä ihmisiä: toiset ronskimpia, toiset asialinjalla. En ole huulenheittäjä, mutta en kyllä tunnustaudu tosikoksikaan. Kurssipaikka, vanha puutalomyymälä antaa jo puitteet einiinjäykänasialliseen ilmapiiriin. Varsinkin ekalla kurssilla jäätyneet putket ja vessan puute vei kaiken liiallisen asiallisuuden mennessään.

Oman ymmärrykseni mukaan kurssilaiset vaikuttivat tyytyväisiltä. Niin ylpeitä kaikki olivat saavutuksistaan, kun saivat sunnuntaina valmiin, itse tekemänsä kirjan mukaansa. Joku lupasi laittaa sen vitriiniin. Toinen sanoi, ettei raaski kirjottaa siihen mitään, säilyttää tämän ensimmäisen koskemattomana. Ajatukset heillä alkoivat lentää, millaisia kaikkia kirjoja he tulevatkaan tekemään! Minulle se oli paras kiitos.

Uusi kurssi on taas edessä nyt tulevana viikonloppuna.