Hannen blogi

Tätä mieltä minä olen uuden vuoden raketeista!

Joulu on kiva. Vaikka en minä ymmärrä, mitä ihmiset oikein hoseltavat joulua ennen. Kauhea tohina ja kiire.  Pomokin tohisi monta viikkoa ‘joulusitä’ ja ‘joulutätä’.  Sitten - ei mitään. Ovat vaan. Tässä jälkimmäisessä tilassa oli kyllä paljon hyviä puolia: minä sain monta pakettia lahjoja. Oli vinkulelu, monta pakettia erilaisia puruluita ja yksi nakki. Minä aukaisin innolla: revin hampaillani paketteja auki ja levitin paperisilput ympäriinsä matolle. Kun yksi paketti oli avattu katseeni etsi jo seuraavaa. Hauskaa. Kivaa oli myös se, että sai käydä paljon ulkona kävelyillä. Enemmän kuin normaalisti. Oli paljon lunta. Lumessa on hauska kieriä. Kyllä minä kierinkin. Joka reissulla ainakin kerran, kaksi.

Näiden auvoisten päivien jälkeen alkaa se kurjuus. Muovikasseittain raketteja kannetaan kaupasta. Illan pimeinä hetkinä pikkupojat posauttavat niitä jo ilmoille vaikka ei saisi. Pomo yrittää olla, ettei muka huomaa niitä. Etten minä hermostuisi. Minä kuulen ne kaikki. Ne pelottavat minua.

Uudenvuoden aattona on se kaikkein kurjin päivä. Minua tankataan jo heti aamusta alkaen niin, että kävisin viimeisellä iltapissalla jo ennen kuutta ennenkuin koko ‘maailma räjähtää’. Silloinkin jo paukkuu ja rätisee, vaikkei vieläkään saisi. Minua pelottaa tosi paljon. Korvani menevät päätä pitkin ja häntäni on koipien välissä. Äkkiä, äkkiä pissat ja pian sisälle!

Sisälläkin kuulen ne, vaikka pomo laittaa musiikin soimaan korviahuumaavasti.  Sälekaihtimet se laittaa kiinni. Sitten se yrittää olla kuin kaikki olisi ihan normaalia. Kyllä minä huomaan, että se on vähän kireenä. Jotenkin se yö siinä menee aamua odotellessa. Pissattaakin vähän. Ei uskalla mennä ulos, kun siellä on se maailman sota. Lajitovereitani ja muita eläimiä karkailee kauhuissaan. Niitä voi ilmoittaa ja etsiä Karkurit.fi -sivustolta. Meidän eläinten kärsimyksista uudenvuoden paukuttelun johdosta kirjoittaa myös eläintensuojelujärjestöt.

Aamulla varhain pomo vie minut kävelylle. Kävelläänkin hyvä reissu. Kaikkialla on sellaista roskaa ja ilmakin haisee kummalle. Pomo korjaa minun joulupakettiroskani matolta, mutta näitä ei korjaa kukaan. Ihmiset ovat tyhmiä. Vielä seuraavan viikon ajankin pikkupoikien varastoista löytyy näitä raketteja, joita pitää räjäyttää. Sen jälkeen voin kulkea taas rauhassa. Kunnes tulee seuraava uusi vuosi.

Vuoden 2009 turhake: ilotulitusraketti.

 

Vuoden ollessa lopuillaan tekee mieli ynnätä vuoden saldo.

• Ensin kirjoitan lamasta. Alkuvuodesta kieltäydyin mainitsemasta tätä sanaa. Tulihan se lopulta sanotuksi.  Annoin periksi. Edelleen olen sitä mieltä, että laman tekevät ihmiset. Myös ne, jotka muuttavat ostokäyttäytymistään, vaikkei heillä ole tilanne muuttunut millään tavalla. Eri asia on sitten, pitääkö koko ajan ostaa. Ei pidä, mutta ostokset voisi kohdentaa paremmin. Yllätys, yllätys nyt puhun kotimaisen käsityön suosimisesta. Lahjatavara-alalla, kun olen toivon tietenkin asiakkaita sekä itselleni että osakas- myymäläämme, Lahjatupaan. Jos meillä ei käy asiakkaita, ei meidän kannata toimiakaan. Sitäkö asiakkaat sitten haluavat: kaikki myytävät lahjat ovat kiinalaislasten halvalla tekemiä? Miten minulla on sitten mennyt? Tilauksia minulla oli vähemmän. Sitä osasin odottaakin. Keväällä oli normaaliin tahtiin, syksy oli hiljaisempaa.
• Lokakuussa vietin yritykseni Sinisen Huoneen 10-vuotissyntymäpäiviä. Se kannatti huomioida. Jäi hyvä mieli.
• Iloinen yllätys tässä vuodessa  oli se, että kirjakustantajani Karisto tilasi minulta taas kaksi kirjaa: meriaiheisen muistikirjan ja pienen muistikirjan. Se oli oikeastaan vuoden paras juttu.
• Tätä blogin pitämisen kohtaloa mietin aina silloin tällöin. Jatkanko vai en? Tämä on sellaista yksinpuhelua, joka turhauttaa välillä. Onhan tässä hyvätkin puolensa. Katsotaan nyt. 
• Hyvä asia tässä vuodessa oli myös se, että uskoin kollegoiden puheita. He kehottivat minua pitämään kirjansidontakursseja. Ensimmäiset kolme kurssia ovat kalenteriin merkittynä.
• Loppuvuodesta olen kääntänyt katseeni jo ensi vuoteen ja uudet suunnitelmat odottavat.

Kaiken kaikkiaan: ei hullumpi vuosi lamasta huolimatta. Upsista, taas se sana pääsi suustani! Vai pitäisikö sanoa näppäimistä.

PS Kaupat auki ja sen kuulee: idioottimaisia ilotulitusraketteja on jo ostettu ja penskat ovat paketit avanneet ja räiskivät niitä jo tuolla illan pimeydessä. Raivostuttavaa!!!!!!!!!!!!!

Toivotaan kaikki yhdessä, että laman selkä alkaisia jo taittua. Että ihmiset saisivat pitää työpaikkansa. Että meillä olisi töitä, joihin tarttua.

Roskapostauksen vuoksi kommentointimahdollisuus on tästä poistettu. Voit kommentoida tuoreimpaan postaukseen.

Sytytetään tänä jouluna taas kynttilöitä tuomaan koteihin lämmintä joulumieltä.

Rauhaisaa joulua teille lukijani. Kiitos seurasta!

talvea Pomon kanssa!

Kuvassa eläinenkeli. Mikä vaan. Kissa. Koira. Joku muu.

Anna joulu myös eläimille! Lahjaa ei ole pakko antaa (sekin kyllä kelpaa!), mutta ainakin kohtele heitä hyvin. Ettei meidän tarvitsi nähdä niitä kuvia, joita on otettu esim. suomalaisilta sikatiloilta. Tai niitä eläinsuojelurikoksista kertovia uutisia lukea lehdistä. Älä ota eläintä, jos et pysty huolehtimaan siitä tai olemaan lyömättä ja potkimatta.

Joskus kuulee vanhempien kehuvan, miten meidän Turre ei pure vaikka lapset repivät sitä hännästä. Sanon vaan, että saisi Turre purra! Miksi eläimen pitäisi sietää hännästä repimistä?

Ryhdy koirakummiksi, kuten minä.Maksan kuukausittain hieman avustusta koiratalolle, jossa on huostaanotettuja koiria. Helsingissä eläimille myös joulupata. Sinne voi antaa leluja ja ruokaa. Vaikka niitä leluja, joilla oma lemmikki ei leiki. Ja rahakin kelpaa.

Kuvassa on eläinenkeli. Jotakin saattaa ehkä loukata, että ‘alempiarvoisesta eläimestä’ on tehty enkelin hahmo. Me eläinystävät tiedämme, mikä merkitys lemmikillä on elämäämme. Silloin on enkelihahmokin sallitua. Jos se ei jollekin sovi, voi ummistaa silmänsä. Nämä eläinenkelit ovat  sydämissämme joulunakin. Myös omani.

Merikortti-esilehdillä varustettu kirja

Kun tein äskettäin oheisen kuvan kaltaista kirjaa, iski haikeus: käytin esilehtinä oikeita merikarttoja. Niiden mukaan on seilattu aikanaan monet merimailit. Minä kartanlukijana olin merkinnyt sinne lyijykynällä väylille kompassisuuntia. Näitä merkintöjä tuli esiin, kun käytin karttoja kirjan materiaalina. Tuli haikea tunne hienoista seiluista.

Jonkinlaista haikeutta ja suruakin tunnen myös tästä: aamuvarhain koiran kanssa kävellessä näemme usein verkkaisesti etenevän tuntemattoman miehen. Ei ole kauaa, kun tämä samainen mies oli aamuisella kävelyllä koira kymmenen, parikymmentä metriä perässään. Tuo parivaljakko meni aina samalla tavalla: mies kävellen verkkaisesti edellä taakseen vilkuilematta. Koira seurasi matkan päästä perässä. Nyt toinen heistä puuttuu: perässä kävelevä koira. Mies kulkee yksin entiseen tahtiin. Äskettäin satuimme kohtaamaan tämän yksinäisen miehen. Oma koirani katseli miehen perään kuin etsien jotain. Mies sanoi ‘ Odotatko sielä jotakuta tulevaksi?’.

Pieniä arkipäiväisiä sattumuksia. Niistä kerroin sinulle tänään. 

Kuva Tansaniasta. Leopardi lepäilee puun oikealla alaoksalla häntä ja tassut ulkopuolella roikkuen. Rennolla meiningillä.

Nyt on vuosi siitä, kun olin Tansaniassa ja näin PALJON. Hieno eläinrikas matka. Säälittää nähdä eläimiä eläintarhoissa ravaamassa pienessä häkissä edestakaisin. Näissä luonnonpuistoissa eläimet saavat elää omaa elämäänsä:metsästää, lepäillä. Olla eläimiä. 

Se oli silloin. Tänään olen vieläkin ‘vähän messuilla’. Täysin ei ole siis palauduttu. Pää hieman pyörällä. Lahjatuvassa on myyntivuoro tulossa. Siellä on joulumeiningit. Vein sinne tavaraa ja järjestelin hyllyäni. Sinne on tullut uusi maksupääte. Kävin harjoittelemassa tekemällä yhden oman ostoksen. Ikävää, jos ei kunnolla osaisikaan, kun  asiakas seisoo tiskin toisella puolella pankkikortti kädessä. Hieman jännittää mennä myyntivuoroon, jos on paljon pankkikorttiasiakkaita.

Vaikka hieman sekaisin olenkin, otin esille jo vuoden 2010 suunnitelmat. Olin niitä jo aloittanutkin, mutta nyt listasin asioita lisää. Eteenpäin siis. Sinne nenäni yleensä osoittaakin: tulevaisuutta kohti.

Messujen jälkeen palattu työpöydän ääreen. Istuin sen ääressä omaksi yllätyksekseni monena aamuyön tuntina messujen aikaan. Wanhassa Satamassa kävi paljon asiakkaita. Valitettavasti heistä hyvin moni vain kävelemässä ja katselemassa. Onneksi ennakoin tätä ja pääpaino minulla on kaikella pienellä myytävällä. Niitä meni ihan kiitettävästi. Lohdutukseksi kuulin hyvin monen manaavan huonoa myyntiä. Nyt eletään tällaista aikaa.

Työhuoneella on nyssäkkä poikineen, jotka pitää laittaa paikoilleen. Messuilta tuli joitakin asiakkaita, joille lupasin tehdä tuotteita nyt vielä tällä viikolla. Sitten pitää keskittyä Lahjatuvan joulumyyntiin. Omat hyllyni on siellä liiankin tyhjiä. Täydennän niitä.

Messuilla oli naapureinani  Irja Klutz, jonka keraamisia ruusuaiheisia servettirenkaita otin Lahjatuvalle myyntiin. Toisella puolella oli Titimadamin Tiina. Hyvin sujui heidän kanssaan messuaika.

Sain sieltä myös kurssilaisia kirjansidontakurssilleni. Siitä tulikin idea, että voin myydä kurssille myös lahjakortteja!

Kuvan kynttelikkö minulla on aiheena myös joulukorteissa

Väliaikatietoa messuilta:nyt on kolmas arkipäivä alkamassa. Iltapäivisin on ollut hiljaista. Minulla on ollut mukana sellaisia pikkutöitä, joita olen pystynyt siellä tekemään. Päivä on aika pitkä: klo 10-19. Varsinkin, kun on alkanut aamuneljältä tehdä ensin työhuoneella töitä! 

Asiakkaat etsivät nyt vähemmän maksavia tuotteita, kuten uumoilinkin. Olin asiaan valmistautunut. Tosin en tarpeeksi ja siksi joudun aamuvarhain täydentämään vielä varastoa. Kalliimpia tuotteitani kirjoja ja tauluja he ihastelevat, mutta eivät osta. No, näillä mennään. Tosin tilanne saattaa muuttua (toivottavasti) viikonloppuna, jolloin odottelemme suurempia asiakasvirtoja.

Olen tänäänkin aloittanut työt jo neljältä ja nyt klo 8.00 olen tauolla kahvikupposen kanssa tietokoneen ääressä. Vähän yli yhdeksän pitäisi taas suunnata Wanhaa Satamaa kohti.