Hannen blogi

Tekemiäni varjokoira-kortteja

Luin Helsingin Sanomista Katja Marteliuksen artikkelin Kanavalla-palstalla ja se osui suoraan sydämeen. Toimittaja ei liene pahastu, jos lainaan pätkiä hänen tekstistään.

‘Miksi ihmisillä on koiria. Kerron miksi. Siksi, että koirilla on rakastettava luonne. Koiria on hauska katsella, kun ne ovat niin ilmeikkäitä ja tulkittavia’.  Niinpä. He ovat tosiaan rakastettavia ja heidän tekemisiään on hauska seurata. Heistä on ihmisille seuraa. Meikäläisille myös, mutta myös yksinäisille ihmisille. Koiran kanssa pitää lähteä ulos vähintään kolme kertaa päivässä. Jos ei muuten tulisi lähdettyä koira antaa siihen hyvän syyn. 

Martelius jatkaa: ‘Koira on yleensä hyvällä tuulella’ Kotiin on on aina kiva tulla, kun vastaanotto on niin ylitsepursuavan iloinen.

‘Kesäaamuna koira makaa auringonläikässä räsymatolla… ja nauraa itsekseen’ Koira osaa tosiaan nauttia asioista, kuten juuri auringonvalossa köllöttelystä. Se siirtyy auringon valon mukana aina uuteen paikkaan. Kun tulee liian kuuma se käy välillä vilvoittelemassa ja palaa auringon valoon.

‘Vähän ennen kuin koira kuolee, se makaa pöydän alla eikä jaksa pitää enää silmiään auki. Mutta, kun sanot sille tekopirteällä äänellä: Hei, kulta! Se pamauttaa silti häntäänsä lattiaan vielä muutaman kerran’ Lepäävän koiran hännän lattiaan hakkaaminen kuulostaa tutulta! Nykyinen koirani on oikea pamauttelija! Heti, kun lattialla nukkuvaa koiraa lähestyy alkaa häntä paukuttaa lattiaan. Pamauttelun alkamista oikein odottaa! Pelottaa ajatella sitä aikaa, kun hännän pamauttelut vaimenevat.

‘Kun koira on poissa, et voi istua virkamiesruotsin tunnilla yliopistossa, vaikka luulit, vaan sinun on lähdettävä kotiin itkemään’ Koiran kuolema on musertavan surullista. Kaikki ympärillä oleva muistuttaa siitä: tuossa se aina makasi, tuo on sen rakkain lelu, tästä se halusi aina kävellä, veti itsepäisesti hihnassa, että pääsisi sinne,  Menee ainakin vuosi, että sitä pystyy ajattelemaan itkemättä.

Martelius päättää tekstinsä:‘ Mutta koira ei olekaan kuollut, vaan juoksee vapaana sielussasi, ja näet unta siitä vielä monen vuoden ajan’

… nimittäin inspiraatio! Sen innoittamana tehty myös tämän heinäkuussa ilmestyneen Merikirjan kansikuva.

Aina ei parane jäädä odottelemaan. Saattaa nimittäin olla, ettei se tule. On vain puurrettava ilman sen suurempaa inspiraatiota vanhan kokemuksensa innoittamana. Silloin tekeminen tuntuu enemmän työltä kuin huiman inspiraation vallassa touhuaminen.

Inspiraation huumassa on vallan hauska tehdä työtä! Innostukseltaan ei tahdo saada ajatustaan paperille, että näkisi onko se lainkaan toteuttamiskelpoinen. Näitä hetkiä tosin haluaisi olevan useammin.

Sitä odotellessa.

Lintu, jonka kanssa meillä on ollut kesän mittaan monta kohtaamista. Ei ollut kovin pelokas. Vihervarpunen? 

Auringonkukka, komea kasvi!

 

 

Tässä minä olen pomon kanssa kävelyllä metsässä

Nyt paljastan, että pomo haluaa salata meidän suhteemme! Miten muutenkaan selittäisi sen, että jos pomolle tulee asiakkaita se laittaa minut työhuoneen viereiseen varastohuoneeseen. Siellä saan yksin olla ja yrittää haistella oven raosta, kuka on käymässä. Yritän kyllä haukkua, kun ovikello soi että asiakas tietäisi minun olevan talossa. Jos se vaikka pyytäisi tavata minut… Näin ei ole kovin usein käynyt. 

Joskus on ollut niin kiva asiakas, että on halunnut minun tulevan esiin. Muistan kerran, kun oli tuleva hääpari teettämässä hääkirjoja ja -kutsuja. Se sulhanen oli sitten kiva! Meni maahan minun eteeni ja löi kämmeniään lattiaan. Innostuin kovasti leikkimään sulhasen kanssa. Olikohan nimi Tuomas. Terveisiä sinulle. Meillä oli niin lystiä!

Tekemäni kalenterini elokuun kuva

Elokuu on vielä kesäkuukausi, mutta syksy alkaa häämöttää. Joidenkin mielestä se on ehkä masentavaa. Minun mielestä ei. Pidän lähestyvästä syksystä. Edessä on kaikenlaista: kuvitustyö, yritykseni Sinisen Huoneen 10-vuotissyntymäpäivä lokakuussa, Naisten messut marraskuussa, tuotteiden kehittelyä ja tekemistä ja kaikkea mitä syksy tullessaan tuo.

Pimenevät illat ja luonnon valmistautuminen tulevaan talvikauteen ovat ihania seurattavia.

Ilahduin kovin erään asiakkaani lähettämästä kortista. Lähetän hänelle muutaman kerran vuodessa kirjekuoressa tilaamiaan kortteja. Muutaman kerran olen saanut häneltä kiitoskortin runon kera. Sellainen tuli taas muutama päivä sitten. Liikutuin ihan, kun otin sen postilaatikosta. Korteissa on lisäksi usein kuulumisia hänen vanhasta Musti-koirastaan. Tällaiset pienet asiat saavat mielen hyväksi. Käsittääkseni sinä, asiakas, luet myös tätä blogia. Myös tätä kautta sinulle kiitokset! Niin ja terveisiä Mustille!

 

Kuva työpöydältäni, jossa muistikirjan tekeminen meneillään

Minulla on uusi kuvitus työn alla: nyt saan tehdä Karistolle naisen käsilaukkuunkin sopivan muistikirjan. Näytin luonnostani Karistolla käydessäni siellä hyväksymässä Merikirjan oikovedoksen. Se sai heti hyväksynnän. Tykkään itsekin, että kansikuvaksi suunnittelemani polkupyörä kukkien kera on kiva. Esilehdiksi suunnittelin maalavani pitsikuvioita. Takakannen pikkukuva on vielä hakusessa.

Kun kehittelen uutta olen oppinut, että kokeiluni pitää jäädä päähän muhimaan ainakin yön ajaksi. Aamulla sitä katsoo aivan uusin silmin: joko hyväksyy tai hylkää. Nytkin olen maalannut pitsikuvioita ja palannut aamulla katsomaan, miltä näyttää. Tiedän jo olevani oikeilla jäljillä. Kuva ei vain miellytä vielä. Menee monta yötä ennen kuin aamulla kuva saa hyväksyntäni.

Mutta minkä laitan takakannen kuvaksi? Haluasin sinne jotain pientä. Kukkaa jo kokeilin, mutta ainakaan se kukka ei ollut hyvä. Jos keksisin siihen polkupyörään liittyvää jotain…

Haastattelin myymälämme Lahjatuvan blogiin uusinta osakastamme.

 Kuvassa uusia kukka-aiheisia unikkikorttejani

Olen huomannut, että asiakkaat tahtovat nyt uniikkituotteita: kaiken pitäisi olla käsintehtyä. Tämä näkyy esim. myymissäni korteissa. Niitäkin olen tehnyt koko käsityöyrittäjäurani ajan sivutuotteena erilaisia.

Kehittelin tällaisen uniikkikortin, jossa on käsinmaalattu yksinkertainen kuva. Kovin monimutkaista ei toki kannata tehdä, jos sen hinta olisi esim. 15 euroa! Kuka ostaisi sellaista? On näitä ihan hauska tehdäkin.

Viime päivinä täälläpäin on ollut suurinpiirtein vain yksi puheenaihe: Madonna, jonka konsertti on torstai-iltana Helsingissä. Liikenne on sekaisin ja lehdet kirjoittavat vain hänestä. No, kyllähän konsertti kuului vaimeana tännekin minunkin korviini asti vaikka en konserttipaikalla käynytkään. Sain siis minäkin siitä osani, ilmaiseksi.

Kuvassa heinäkuussa ilmestyneitä kuvittamiani Meri-vieraskirjoja

Palaan siihen heinäkuiseen päivään, kun sain kuvittamani Meri-vieraskirjan käteeni: tunsin ylpeyttä että kuvistustani on painettu kirjaksi. Ihanalta tuntui katsoa takakannen tekstiä: Kuvitus: Hanne, Sininen Huone. Se olen MINÄ! Joskus, kun usko omiin tekemisiin tuntuu loppuvan, voin muistella tätä.

Taas pitäisi koota itsensä ja alkaa kuvittaa seuraavaa kirjaa, jonka toivottu valmistusmisaika on alkusyksystä. Aiheena on tällä kertaa naisen käsilaukkuunkin sopiva pieni muistikirja. Minäkin tarvitsen sellaisen! Palaan tähän kuvitustyöhön, kun on jotain kerrottavaa.

Saako omasta työstään olla ylpeä? Mielestäni saa ja pitääkin olla. Jos sen sijaan on ylpeä alvariinsa vaikkei niin aihetta olisikaan onkin sitten ihan toinen juttu…

Onko otsikko ‘Avain’ liikaa luvattu? Kyllä on, mutta jonkunlainen apuväline kuitenkin niille, jotka käsityöyrittäjyydestä haaveilevat. Olen postannut näistä aiemminkin, mutta uusille lukijoille keräsin kaikkea tähän yhteen pakettiin. Minä ainakaan en kahlaa bloggaajien vanhoja kirjoituksia läpi muuta kuin ihan satunnaisesti. Nämä saattavat jäädä löytymättä

Miten ryhdyin käsityöyrittäjäksi -postauksessa kerron tämän ammatin taustoja, miten olen päätynyt siihen, missä nyt olen.

Mitä tein? -postauksessa kerron konkreettisista toimenpiteistä yrittäjyyden alkutaipaleilla.

Kirjanpidosta kerrotaan tässä linkissä. Tällekin on sijansa.

Siitä, miten ei koskaan kannata lakata unelmoimasta, kirjoitin tässä postauksessa.

Tartu rohkeasti siihen, mitä oikeasti haluat tehdä! Pidä järki mukana, mutta älä anna liian järkeilyn kaataa sitä, mistä unelmoit.

Minulta saa kysyä lisää. Neuvon siinä, missä osaan.