Hannen blogi

Tässä on minun nenäni. Pomo tykkää myös siitä. Se koskettaa märkää, viileää nenääni sormellaan. Sen mielestä se on niin söpöä.

Pomo kertoo teille aina, miten innoissaan se on kun se saa tehdä niitä käsitöitänsä. Minä voin kertoa totuuden: ei se aina ole. Välillä on aika kireänä. On tiuskinut minullekin, viattomalle.  Joskus se sanoo, ettei nyt mikään onnistu. Heittää jotain tekemiään työpapereita roskikseen ja näyttää happamalta. Silloin yritän häippästä sen lähettyviltä. Menen jonnekin vähän syrjemmälle. Tarkkailen sieltä.

Jos se on tiuskinut minulle. Se pyytää kyllä aina anteeksi. Oikein halaa ja vähän pussaakin. Viimeksi mainitusta en niin välittäisi. Mutta kestettävä on. Tykkäisin enemmän nameista. Antaisi niitä.

Sillä on yksi heikko kohta. Se olen minä! Käytän tilannetta välillä hyväkseni. Joskus se ei anna mun tehdä jotain, joka olisi minulle hyvin tärkeätä. Kuten vaikka haistella meidän päiväretkellä pusikoita. Kun katson sitä silmiin (se sanoo, että mulla on kauniit silmät) hetken päästä se heltyy. Tämä toimii melkein aina. Aina tosin ei auta vaikka katson kuinka ja räpsytän silmiäni.

Pomo kertoi, että minulla on jo fanejakin! No, olen omasta mielestänikin aika kiva. Mitäs sitä kiertelemään.

Osa omien tuotteideni hyllyä Lahjatuvan myymälässä

Luen päivittäin muiden kirjoittamia blogeja. Blogilistalta yritän silloin tällöin tiirailla, josko löytyisi uusia kiinnostavia blogeja. Niistä voi löytyä oikeita helmiä, kunhan jaksaa etsiä. Viimeisimpiä löytöjä on Vanhan viehätys, huonekaluentisöijän sekä  Hoppu Designin, tekstiilitaiteilijoiden blogit.

Minua ei kiinnosta muotiin, sen viimeisimpiin trendeihin tai tirkistelyyn keskittyneet blogit. Myöskin pikkupissiksen biletysviikonlopun kuulumiset jätän lukematta.  Lukijaksi minut saavat sen sijaan elämänläiheiset ja ammatista johtuen käsityöhön liittyvät postaukset. Jätän listasta pois myös sellaiset blogit, joissa ei koskaan kommentteihini vastata. Miksiköhän ei? Kommenttini ovat tyhmiä, vääriä tai muuten vain vähäpätöisiä?

Omassa blogissani en halua tilittää yksityiselämääni. Jotain kerron, mutta ei läheskään kaikkea. Ajatus, että tilittäisin täällä yksityisemmätkin salaisuuteni kuin päiväkirjaan ikään tuntuu vieraalta. Kertomukseni liittyvät lähinnä yrittäjyyteen ja luonnonystävänä myös luontoon. Paitsi onhan minulla henkilökunnassa toimistopäällikkö, joka paljastaa salaisuuksiani… Onneksi sekään ei ihan kaikkea hoksaa. Ja voin kertoa: yksityiselämässäni ei ole mitään dramatiikkaa, suuria salaisuuksia tai  skandaaleja. Olen aika tylsä. Ette jää mistään paitsi.

Myymälämme, Käsityöläisten lahjatupa-blogia seuraan tietenkin myös. Aiemmin päivitinkin sitä, mutta nyt uusin osakkaamme Emilia hoitaa sitä puolta varsin ansiokkaasti. Minä keskityn myymälän kotisivujen päivittämiseen.
 

Roskapostauksen vuoksi kommentointimahdollisuus on poistettu.

Kuvassa himoitsemani värikynät

Elämme aikoja, jolloin yrityksiä menee konkurssiin ja ihmisiä jää työttömäksi. Joskus käy niin, että tällainen onneton tapahtuma voikin olla uuden alku. Tapahtuman jälkeen ei siltä tunnukaan. Kun ihminen pakotetaan miettimään elämänsä suuntaa ja uusia ratkaisuja voi syntyä koko elämän mullistava idea. Ei voi aamulla enää lähteäkään samaan työpaikkaan, kulkea samaa tietä. Pakko miettiä ‘Entäs nyt?’.

Joskus tällainen tilanne voikin olla onnen potku uuteen, erilaiseen.

Luin kerran TAITO-lehdestä jutun taiteilija Anu Pylsystä. Hänen yrityksessään oli tulipalo. Kaikki meni. Ihan kaikki. Pylsyn tyylikkäillä kotisivuilla on nähtävänä video yrityksen vaiheista. Tulipaloa ennen ja jälkeen. Tuhkasta nousi Fenix-lintu.

Pylsyn tarinan ei tarvitse jäädä ainoaksi. Ei ole jäänytkään. Jos sinulla on parhaillaan vastoinkäyminen, josta ei tunnu olevan ulospääsyä. Sellainen saattaa kuitenkin löytyä.

Ylhäällä olevassa kuvassa on akvarellivärikynät, jotka ostin jokin aika sitten. Olen pitkään himoinnut tällaista herkullisen väristä värikynälaatikkoa. Kynillä voi viimeistellä tekemiään kuvia. Tositositaiteilijat eivät kylläkään tätä tekniikkaa hyväksy. Minä voin olla sitten vähemmän tosi.

Kuvassa kohta niin ajankohtainen ylioppilaskirja

Oletko koskaan esitellyt tekemääsi käsityötä, kuvaa tms henkilölle, joka ei kertakaikkiaan tuollaisista asioista ymmärrä tai välitä? Minä olen. Näytin tekemääni kirjaa henkilölle, jolle kaikki käsityö on ihan hepreaa. Insinööri, joka ymmärtää vain koneista ja muusta miehekkäästä. Hän vastasi jotain, joka paljasti että nyt meni ohi kovaa ja korkealta.

Miksi sitten näytin kirjaa? Olin itse niin innoissani saavutuksestani, että tuli esiteltyä väärälle henkilölle. Tuo henkilö on muuten mitä mukavin ihminen. Hänen kommenttinsa ei ollut tarkoitettu loukkaukseksi, sen tiedän. Kiinnostuksen kohteet olivat vain eri.

Jos ei ymmärrä käsityötä tai kuvataidetta ei sitä ymmärrä vaikka kuinka selittäisi ‘Katso nyt!’.

Sama se on tietenkin minulla, jos en ole vaikkapa koneista kiinnostunut. Jos joku minulle jotain maailmanlopun värkkiä innoissaan esittelee saatan tokaista ‘Ihan kiva’. Näin me ollaan erilaisia. Onneksi.

Viime päivien sateet ovat saaneet luonnon herämään kevääseen toden teolla. Ruoho vihertää ja puiden pikkuiset silmut ovat auenneet. Linnut ovat kohta jo löytäneet sopivan pesäpaikan ja hautominen voi alkaa. 

Kaksi pitsikirjaa asiakkaalle tekemistäni kirjoista

Laitoin eilen sähköpostissa asiakkaalle muutaman kuvan kirjoista, jotka hän tulee saamaan ensi viikolla postissa. Tein niitä asiakkaalleni ison pinon. Minusta on mukava laittaa muutama kuva jo etukäteen.

Tekemäni kirjat ovat aika romanttisia kaikki: paljon pitsiä ja nauhoja. Tänä Sinisen Huoneen 10-vuotisjuhlavuotena pitsi on ollut teemani. Pitsi ja romanttisuus tulee Milda-tuotesarjastani, joka on nyt juhlavuotena erityisesti esillä. ‘Aidoissa Mildoissa’ on tosin revityt sisäsivut, näissä nyt tekemissäni ne ovat tavalliset, valkoiset.

Kun Sininen Huone syksyllä täyttää vuotensa. Juhlistan sitä eri tavoin, myös täällä blogissa se tulee näkymään.

Tätä kirjoittaessa on lauantaiaamu. Kävelin varhain koiran kanssa ja nautimme heräävän päivän tunnelmasta: lintujen laulusta, rauhasta, puiden takaa pilkistävästä auringosta.  Jaoimme samalla muutaman Lahjatuvan mainoksen, joita minulla oli vielä jäljellä. 

Tämä ilmoitustaulu on työpöytäni edessä ja katselen sitä joka päivä.

Ilmoitustaulullani on

• pari työlistaa tehtävistä töistä
• postimaksutaulukko
• muistutus alv-ilmoituksesta kuukauden 15 päivä
• lappu, jossa lukee Hengitys! Venytys! (tästäkin pitää siis muistuttaa!)
• itse tekemäni kalenteri
• postikortti eräältä asiakkaalta (terveisiä vaan, ymmärtääkseni luet tätä blogia)
• erään blogini lukijan, Meten virkkaama kirjanmerkki 

Työhuoneeni edessä olevan koivun oksalla oli jokin päivä sitten suloinen näky: kylki kyljessä istui kaksi kyyhkystä. Nyppäisivät hellästi välillä toistensa höyhenpeitettä. Kyyhkyläiset.

Eilen leikatessani papereita leikkurilla seisten ikkunan edessä leijaili valkoinen höyhen kevyesti tuulen mukana. Herkkää.

No, miten se nyt laittoi tämän kuvan tähän! Olin  vain pienillä nokosilla työpäivän lomassa. Pomo on laittanut työhuoneen sohvalle oikein peiton minua varten. Että minun olisi hyvä siinä levätä. Tyynyjä on myös.

Kerroinkin ylimalkaisesti aiemmin, mitä pomo puuhaa täällä. Haluatteko, että paljastan yksityiskohtia? Okei. Minä kerron. 

Vähän noloa, mutta teen tätä ruokapalkalla! En tiedä, miten työsuhdetta solmiessa niin kävi. On pitkä työsopimus, ei voi valittaa. Pomo korostaa aina, miten tärkeä olen sille. Mutta missä se näkyy? Ei ainakaan palkassa. Sitä samaa koiranmakkaraa ja kuivamuonaa se on syöttänyt mulle jo kahdeksan vuotta. Voitteks kuvitella? Suostuisitteko tähän? Ette varmaan. Ei käy kieltäminen, että antaa se mulle kaikenlaisia välipaloja omista eväistään, kuten esim. juuston palan sen leivästä. Ikäänkuin almuja rikkaan lautaselta köyhälle.

Tätä ette usko: se käy alakerrassa lämmittämässä päivällä mikrossa ruoan. Kun se tulee takaisin, se sanoo, että sillä on mulle tuliaisia. Siis TULIAISIA, kun se tulee alakerrasta yläkertaan! Niin kuin olis pidemmälläkin käyny! Mulla pitää pokka, etten loukkais sitä. Se on välillä kova ottamaan nokkiinsa. Eipä silti onhan nämä niin sanonut tuliaiset pieni lisä muuten niin huonoon liksaan.  Ei pieni leivänpala tai koirankeksi pahaa tee työläiselle kesken työpäivän.

Minulle on löytynyt kollegoja! Yhdellä bloggaajalla on kissa laaduntarkkailijana, toisella kaksi koira-työterveyshoitajaa.

Merikirjaan tulevat esilehdet

Kirjan esilehdiksi olen maalannut merikartat puuväreillä. Kuvassa ne ovat sellaiseina kuin lähtevät minun piirustuspöydältäni. Kustantaja käsittelee kuvia vielä. Esilehdethän ovat sivut kirjan alussa ja lopussa joiden avulla kirjan kannet ja sisäsivut liitetään toisiinsa.

Olen ollut yhteydessä Karistoon, jossa  olen hyväksyttänyt ideani.  Ei olisi mitään mieltä puurtaa täällä piirustusten kanssa, joita ei tulla hyväksymään kirjaan. Haluan merikirjasta tyyliltään hieman nostalgisen. Kynäni ja siveltimeni jälki tulee näkymään siellä selvästi. Kirja on käsintehdyn oloinen, vaikka onkin painettu. Sama idea minulla oli Reseptikirjassa, josta kerroin aiemmassa postauksessani.

Minulla ei ole kokemuksia muista kirjakustantajista. Täytyy sanoa, että Karistolla olla hyvin ennakkoluulottomia ideoideni suhteen. Muistan, kun Reseptikirjaa tehdessä kerroin heille ajatuksestani tehdä siihen kaikki otsikot minun koukeroisella käsialallani, jopa kanteen. Ajattelin, ettei se  varmaankaan mene läpi. Varsinkaan, kun käsialani ei ole mistään kalligrafian oppikirjasta. Päinvastoin. Olivat sitä mieltä, että tehdään vaan näin. Ja ei kai se huono idea ollut, kun siitä kirjasta otetaan jo kolmatta painosta!

Kehun nyt Karistoa siinäkin mielessä, että he halusivat nimenomaan, että heidän kirjansa erottuvat sellaisista muistikirjoista, jotka on tehty Kiinassa ja muissa halvan työvoiman maissa. Näin kotimaisen työn puolesta puhujani kiitos ja kumarrus sinne Hämeenlinnaan Kariston suuntaan!

Käsityöläisten lahjatupa-blogissa on haastatteluni, jonka Emilia yksi Lahjatuvan osakkaista on tehnyt. Emilia on blogin nykyinen ylläpitäjä.

Roskapostauksen vuoksi olen laittanut tähän postaukseen kommentointieston.

Mitäpä näihin lisämään. Kuvat puhukoot kevään kieltä.

Käsityöläisten puolisoiden kohtalona on usein auttaa käsityöyrittäjää kaikenlaisissa käytännön töissä. Tämän havainnon olen tehnyt kymmenen vuoden käsityöyrittäjäurani aikana.

Rakentaminen, korjaaminen erilaisten apuvälineiden teko, korkealle kiipeäminen, tietokoneasioissa auttaminen…, tavaroiden kantaminen.  Onhan noita töitä, jossa apua kaipaamme. Ja olemme myös saaneet.

Ilmiö on tuttu myös Lahjatuvassa. Osakkaiden puolisot eivät ole tältä kohtalolta välttyneet. Meidän osakkaiden moni puoliso on ahertanut hyväksemme. Ehkä joskus vähän nuristen, mutta auttanut kuitenkin.

Tämä postaus on KIITOS HEILLE!