Hannen blogi

Palasin n. viikko sitten parin viikon Tansanian matkalta. Tässä jotain kuvia tansalialaisten kädentaidoista. Tykkään heidän selkeästä kuvaustyylistään ja värimaailmastaan. Kaikki kuvat on otettu rakennuksen seinästä.

Jossain vaiheessa esittelen täällä myös eläinkuvia leijonista, norsuista, kirahveista ym. Niitä tuli nähtyä aikalailla, mikä oli matkan tarkoituskin.Tämä taide-puoli jäi aika niukaksi tällä kertaa.

Käsityöläisten lahjatupa-blogiin kirjoitin jouluun valmistautuvasta myymälästä

Pätkä lokitiedostostani, josta olen ottanut rivin loppuosan pois.

Minulla on käytettävissä lokitiedosto, jossa näkyy jokainen käynti blogissani ja kotisivuillani. En näe siitä kenenkään nimeä enkä muutenkaan pysty kävijöitä tunnistamaan, olkaa huoleti! Olen oppinut näkemään  nämä blogini nuuskijat (jotka etsivät blogeja joille voisi roskaposteja lähettää). Tässä ylhäällä on pätkä tilastosta. Käyntejä on ollut muutaman minuutin välein ja sitä on jatkunut puolitoista tuntia. Jokainen käynti lisää yhden ‘lukijan’ blogilaskuriini ja lopputuloksena oli kymmeniä, joskus satoja kävijöitä.  Nämä eivät suinkaan ole kiinnostuneet siitä, mitä kerron käsityöyrittäjän elämästä. Tarkoituksena on pelkästään nuuskia, josko roskaposteja voisi lähettää. Ymmärtääkseni jotkut tällaiset nuuskijat myyvät sitten näitä blogiosoitteita roskapostaajille.

Joskus luen blogeista, joiden ylläpitäjät ovat innoissaan, kun heidän blogiaan käy lukemassa 10 000 kävijää viikossa. Joissakin todella suosituissa blogeissa tämä saattaa paikkansa pitääkin. Tämän käsityksen saa, jos on käytössä sivuilla vain kävijälaskuri eikä näe mistä ne luvut tulevat. Laskuri ei siis kerro totuutta.  

Nämä tällaiset kävijät harmittavat minua. Aivan kuin joku tunkeutuisi kotiini urkkimaan, mitä siellä on. En ollenkaan halua näitä mm.venäläisiä nuuskijoita nurkkiini. Menkää pois! Mutta tällaista se internet-maailma on: kävijöiksi tulee myös kutsumattomia vieraita. Onneksi niitä mieluisiakin kävijöitä on yllin kyllin. Vierailkaa jatkokassakin, te uskolliset lukijani!

Käsityöläisten lahjatupa-blogiin kirjoitin myyntitili-systeemistä

Paljon mukavampi asia on se, että työhuoneeni ikkunaan on kinostunut LUNTA! Sitä on kaikkialla katsoessani ikkunasta ulos. Tykkään kovasti lumesta. Koko talvi saisi olla tällaista.
 

Nämä kerrostalokirjat lähtivät Jyväskyläläiseen lahjatavaraliikkeeseen, jossa ei lamaa pelätä.

Ihan pikkuisen suututtaa median toitottaminen lamasta. Ei sellaista uutista, jossa asiaa ei jankuteta. Vaihdan televisiossa välittömästi kanavaa näiden uutisten aikaan.

Näin käsityöyrittäjän näkökulmasta lamapuheet tekevät hallaa yritystoiminnalle. Kun jatkuvasti toistetaan lamapuheita kuluttaminen loppuu, kun ihmiset uskovat että nyt pitää säästää. Myös sellaiset ihmiset, joilla ei taloudellisesti ole hädän päivää.

Kuluttaminen sinänsä on kaksipiippuinen juttu. Hirveä tuhlaaminen saakin vähentyä. Sanonko taas? No, sanon, että krääsää voikin ostaa vähemmän ja keskittyä laadukkaisiin tuotteisiin. Nämä tuotteet säilyttävät arvonsa pitkään eivätkä pian ole kaatopaikalla muiden samanlaisten kanssa.

Käsityöläisten lahjatupa-blogiin kirjoitin provisiosta.

Välitän tähän viestin, jonka sain Mediapro-messuilta:

VUODEN NUORI KÄDENTAITAJA 2009 - kilpailu Mediapro Messut julkistaa nyt kolmannen kerran Vuoden nuori kädentaitaja kilpailun, jonka tarkoituksena on omalta osaltaan lisätä käsillä tekemisen arvostusta etenkin nuorten keskuudessa. Palkintona on 1000 € ja oikeus käyttää Vuoden nuori Kädentaitaja 2009-titteliä. Vuoden nuori kädentaitaja 2008 kilpailu päättyy 15.1.2009. Voittaja palkitaan Vaasan Kädentaitomessujen yhteydessä Vaasan Ammattiopistolla 7.-8.2.2009.  Lisätietoja kilpailusta antaa toimitusjohtaja Charles Svanbäck, 0500 660948, cs@mediapromessut.fi.   

Joku ihmetteli, että mitä minä saan itselleni siitä, että julkaisen toisten käsityöläisten haastatteluja? Terveisiä vaan K!

No, yritän selittää. Haluan pitää suomalaisen käsityöläisen puolia omalta osaltani. Jotta heillä ja minulla riittäisi asiakkaita, löytyisi ihmisiä, jotka valitsevat kotimaassa tehtyä käsityötä kiinalaislapsen valmistaman tuotteen sijaan. Hintahan on luonnollisesti ensin mainitussa korkeampi. Onneksi näitä ihmisiä yhä löytyy. Kiitos heille siitä!

Monet haastattelemani laittavat omille kotisivuilleen/blogiinsa minun linkkini. Näin he palkitsevat minut, kun heidät olen huomioinut. Kiitos myös siis heille!

Kolmanneksi mainitsisin sen, että haastatteluista on tykätty. Olen saanut niistä positiivista palautetta. Siksi jatkan.

Paria henkilöä lukuunottamatta kaikki ovat haastatteluun suostuneet. Pitävät ehkä tätä blogiani liian vähäpätöisenä  vaivautuakseen haastateltavaksi. No, onneksi näitä suostuvaisia on riittänyt. 

Kuvassa sinijalkasuulia kosiopuuhissa.

Vuoden 2007 syksyllä kävin Ecuadorissa ja sen edustalla (n. 1000 km merelle) olevalla Galapagos-saarella. Matka oli kaikinpuolin antoisa. Erityisesti mieleen jäi Galapagos-saarten eläimet. Ei ole pelkkiä turistikuvia ne, jossa eläimet ovat aivan ihmisten lähellä. Ne todella ovat sellaisia: eivät pelkää ihmistä ollenkaan. Saa oikein varoa, ettei astu merileijonan tai liskon päälle!

Yläkuvassa olevat sinijalkasuulat olivat suosikkejani. Nuokin suulat olivat niin keskittyneet toisiinsa, etteivät väistäneet minua vaan minun piti kiertää heidät! Kaikkein suloisinta niissä oli siniset jalat, joita he esittelivät puolisolleen jalkojaan nostelemalla:’Katso, kuinka hienot!’.

Merileijonia (haisivat ihan silakalta!) oli vähän joka puolella. Maan värisinä niitä sai oikein varoa, ettei astu päälle. Kun kone laskeutui Galapagos-saarten pikkuiselle lentokentälle (jonka katon rajassa pöllö nukkui) ensimmäinen tapaamani merileijona makasi kalanhajuisena puiston penkillä!

Matkijalinnut seurasivat ihmisiä, koska ihmisillä oli vesipulloja. Olisivat halunneet juoda. Jos laukun jätti maahan oli siellä matkijalintu taatusti tutkimassa vesipulloa, miten sen saisi auki. Eläinten ruokkiminen oli ehdottomasti kiellettyä, joten en voinut linnulle vettä antaa. Kuinka mielelläni olisin sen tehnyt.

Aamuisin liskot lämmittelivät kivillä. Lähtivät liikkeelle vasta, kun olivat lämminneet. Pärskivät sieraimistaan suolavettä.

Saarista pidetään sieltä hyvää huolta, kuten oikein onkin. Turistit saavat siellä liikkua vain paikallisten luonto-oppaiden kanssa ja pysyä merkityillä reiteillä. Muualle karkailevat turistit palautettiin äkkiä ruotuun.

Sinisen Huoneen isompi käyntikortti 

Silloin tällöin lahjatavaraliikkeet kyselevät minulta esitettä. Minulla ei esitteitä juurikaan ole. Jotain löytyy. Niissä on se vika, että kun tänään saat ne kopioitua ovat ne huomenna jo vanhoja. Esitteet korvaa minulla kotisivu. Sieltä saa ajantasalla olevat tiedot nopeasti. Tämä edellyttää käyttäjältä tietenkin tietokonetta ja taitoa sitä käyttää. Samoja asioita edellyttää niin moni muukin palvelu, että ihan hyvällä omalla tunnolla olen melkein esitteetön.

Toki jotain ‘kättä pidempää’ täytyy messuilla olla asiakkaille jakaa. Käyntikortit ovat tässä tietotekniikkamaailmassa vielä ihan ‘must’. Sieltä löytää sitten sen kotisivuosoitteenkin.

Tässä Hannan ottamassa kuvassa on Augustin Huvilan joulukirja 

Nyt kerron Saarion Hannasta. Hänellä on Augustin Huvila-niminen lahjapuoti sekä netissä että kohta myös myymälä Kirkkonummella. Hanna on käsityöyrittäjä ja sisustussuunnittelija. Ai, niin  ja myös kauppias.

Kysyttyäni syytä ryhtyä putiikin pitäjäksi, hän sanoi sen olleen pitkäaikaisen haaveensa. Suvussa on yrittäjiä ja Hanna on vain odottanut tilaisuutta perustaa oma kauppa. Hän kertoi myös Aarrekartasta, jonka on joskus tehnyt. Nyt kartan haaveet toteutuvat! Minä uskon Aarrekartan voimaan. Tässä on yksi todiste siitä!

Myymälä Oitbackan kartanossa Kirkkonummella tuli Hannan luo! Miten? Annahan, kun kerron. Hanna oli ajellut Kirkkonummella katsomassa erästä toista rakennusta, jota havitteli myymäläkseen. Rakennus ei jättänyt Hannaa rauhaan. Hän ajoi sinne aina uudestaan. Kerran, kun hän palasi tällaiselta reissulta hän näki Oitbackan kartanon. Siellä oli ennen ollut ‘yksitysalue’-kieltomerkki, joka oli nyt poistettu. Sinnehän oli pakko mennä katsomaan! Paikka tuntui heti oikealta ja Hanna tiesi, että tässä se nyt on! Hän jätti soittopyynnön omistajalle. Lopputuloksena tästä myymälä avataan 8.11.08. 

Augustin Huvilaan Hanna kerää myytäväkseen tavaroita, joita ei muualta saa. Hän on myös joidenkin tuotteiden maahantuoja. Johtoajatuksena on, että myymälän tuotteet sopivat kaikki yhteen.

Minä liityn tähän tarinaan sillä tavalla, että teen kirjoja myymälään. Erona muihin tekemiini kirjoihin on se, että Hanna itse suunnittelee ja viimeistelee kirjat myymälään sopiviksi. Jännittävää aina katsoa nettikaupasta, mitä nättiä hän on saanut niistä aikaiseksi. Aika nättejä ovat. Vai mitä olette?

Em.asiaan liittyvästä Aarrekartasta Hanna kertoo omin sanoin vielä seuraavaa:

‘Olin tehnyt aarrekarttaa viime talvena ja putiikkiasiaa en siihen kuitenkaan ollut suoranaisesti laittanut. Haaveenani oli kuitenkin aloittaa jälleen ratsastusharrastus useamman vuoden tauon jälkeen. Aloittamisesta ei vain meinaa tulla mitään, joten ajattelin jos aarrekartta auttaisi. Laitoin karttaan erilaisia ihania hevosvarusteita, muutaman kauniin rakennuksen ja oli siellä varmaan hevonenkin. Oma kuva tottakai mukana. Aarrekartan keskellä lukee teksti ”TAKAISIN TALLILLE”. Ja mitä kävi. Löydän putiikkini ja itseni vanhasta tallirakennuksesta nyt syksyllä. Tilassa oli ennen minua hevostarvikeliike, joka nyt majailee toisella puolella rakennusta. Ja tätä ennen tila on ollut tallimestarin vanha asunto. Talli on seinän takana. Takaisin tallille ei vienyt siis hevosharrastuksen pariin vaan korjasi tämän kauppahaaveen hienoon miljööseen hevosvarusteiden viereen!’

Käsityöläisten lahjatupa-blogiin kirjoitin myymälän monipuolisesta tuotevalikoimasta.