Â
Nyt esittelen toisen käsityöläisen, Tiinan Filttiinasta. Tapasin hänet messuilla ja ihastelin huovutustöitä. Olin jo aiemmin ostanut noita kuvassa näkyviä heijastimia itselle ja lahjaksi. Kysyin häneltä, josko suostuisi haastateltavaksi. Suostui. Antaa Tiinan itsensä kertoa: Olen Tiina Kaarela, käsityöyrittäjä Etelä-Pohjanmaalta. Yrityksen perustin vuonna 2003 ja tässä sitä mennä porskutetaan aina vaan. En lähtenyt liikkeelle millään mahottomalla rytinällä vaan pikkuhiljaa
kattellen kuinka tässä käy. Ja hyvä niin, töitä on tullut koko ajan lisää niin että nyt saa jo tehdä ihan kohtuupitkiä työpäiviä..Â
Koulutukseltani olen yllätysyllätys en mikään, mikä liittyy käsityöhön vaan markkinointimerkonomi. Toki tuota koulutusta en ole käyttänyt hyödykseni muuta kuin omassa firmassa, mikä nyt ei niin huono vaihtoehto ole. Käsitöitä olen tehnyt ihan aina, kaikkea on pitänyt kokeilla, kun muksut oli pieniä niin niille tein tosi paljon itse vaatteita sekä ommellen että kutoen. Ompelukoneita olen ommellut loppuun tähän mennessä viisi kappaletta, saksia olen hukannut kymmeniä ja talon kaikki sohvat on aina ollut täynnä nuppineuloja. Jos joskus löydän kaikki sukkapuikot mitä olen ostanut, voin perustaa oman sukkapuikkokaupan. Ikää on sopivasti yli neljäkymmentä, lapsia on kolme, vanhin Laura kirjoittaa tänä keväänä, keskimmäinen Noora on pari vuotta nuorempi ja meidän vauva Ville joka vielä asuu kotona on 15. Isäntänä talossa häärää Pekka-niminen mies ja joukkoon mahtuu vielä muutama koira, kasvatamme suomenlapinkoiria, joista vanhin on 11-vuotias ja nuorin tällä hetkellä kolme vuorokautta.Â
Huopaan tutustuin tuossa vuosisadan vaihteessa ja siltä seisomalta tiesin että tää on mun juttu. Huovasta pystyy tekemään melkein mitä vain. Kaikkea on kyllä kokeiltu ja todettu, että ihan kaikki ei onnistu! Materiaalina se elää vähän niinku omaa elämäänsä, lopputulos voi olla aivan erilainen kun on ajatellut. Vaikka tekeekin esimerkiks koko päivän patalappuja niin tasan tarkasti jokainen on ihan erilainen. Joskus se huopuu hyvinkin nopeasti ja toisinaan saat rullata niin että hiki lentää eikä mitään muuta sitten tapahdukkaan..sitä pitää houkutella ja maanitella, käännellä ja väännellä ja välillä pitää potkiakin, mutta aina on valmista tullut. Valmista huopaa en käytä, kaikki huovat teen itse, tuo teollinen huopa on niiiiin teollista että yäk. Villan voisin värjätä itse jos se olis jotenkin järkevää, mutta siinä tulee sitten hinta vastaan. Tuotteiden
hinnat nousis pilviin koska tuo värjääminen on kuitenkin aika hidasta ja vaatis omat tilansa missä värjätä. Mutta ehkä joskus kokeilen sitäkin. Sitäpaitsi Suomesta löytyy niin paljon tosi hyviä valmiiksi värjättyjä villoja ettei itse värjäämisessä siinäkään mielessä ole mieltä.Â
Työtilani on suunnilleen olisko 20 neliöö plus alkovi, jossa ommellaan sekä pesuhuone,. Joka nurkka on täynnä. Aluksi tein töitä kotona, mutta siitä ei oikein tahtonut tulla mitään. Välillä piti hätistää koiria pois villan kimpusta  (pennuista oli ihanaa pemottaa just kehräämöltä tullut kymmenen kilon villaerä sormenpään kokoiseksi silpuksi..)  Toisaalta kun kerta oli kotona niin pitihän sitä välillä kattoo telkkaa ja käydä pelaamassa tietsikkapeliä, joten työnteko saattoi unohtua liian pitkäksi aikaa. Tilanpuute tuli vastaan, joka paikka oli täynnä villaa ja muuta tarviketta, joten keräsin kamppeeni ja nyt saa sitten joka aamu lähteä töihin niinku muutkin ihmiset! Työtilani on ihana, aivan ihana vaikka onkin aina sekaisin ja sotkuinen, sinne on ihana mennä, tulee hyvä fiilis aina kun avaa oven. Ikkunasta näkee kylän raitille ja joskus tulee vaan istuttua pöydällä kaffikupin kanssa ja katteltua elämän menoa. Tavallinen työpäivä..hmm.. tuntematon käsite! No, aamulla vien Villen kouluun kahdeksan jälkeen ja kurvaan siitä sitten työmaalle, valot päälle ja toosa soimaan, ilman musiikki ei voi tehdä mitään. Näin talvisin aloitan aamusta ompelutyöt, niitä teen tunnin verran jonka jälkeen teen sen päivän huovutettavat. Tuo tunnin viive johtuu siitä että olen armoton vilukissa ja tunti menee siihen että lämpenen tarpeeksi aamuisen autoajelun jälkeen.. Kahden maissa pakkaan huovutetut mukaan ja lähden hakemaan Villeä koulusta, sitten kauppaan, kotiin, kaffinkeitin tippumaan, koirat pihalle, pesään valkia, ruoka tulemaan, lattioiden moppaus, pyykkikone tyhjäksi, pyykkikone pyörimään, tiskikoneen tyhjäys, tiskit koneeseen, kaffille, lukeen sähköpostit, syömään ja eiku takas työmaalle.. Yleensä illat menee ompelukoneen ääressä ja vähän kevyemmissä hommissa, kuten silittämisessä ja leikkaamisessa. Huovutan nimittäin pääasiassa jaloilla ja koittakaa ite tehdä sitä kuus tuntia päivässä, siis joka päivä, niin tiedätte miksi en käy iltaisin lenkillä.. Olen yrittänyt siirtää kaikki työt työmaalle, mutta kyllä niitä silti tulee kotiin kannettua. Kaikki mikä pitää tehdä käsin, tulee vietyä kotiin. Soffalla on mukava kattoo telkkua, kun on jotakin mitä voi samalla tehdä. Tuo nyt on kutakuinkin tavallinen työpäivä. Ikinä ei ehdi tekeen kaikkea, mitä pitäis ja nyt oon lyhentäny työpäivää ihan selkeesti syksystä. Silloin lopetin työt puoli yksi yöllä, nyt lopetan jo ennen kahdeksaa. Ja viikonloppuisin pidän ainakin toisen päivän melkein vapaapäivänä. Mutta tämä on kuitenkin just sitä mitä haluan tehdä.Â
