Hannen blogi

Lupasin kirjoittaa käsityöyrittäjäksi ryhtymisestä. No, näin se meni:

Olin töissä vakuutusyhtiössä,viimeiset ajat systeemipäällikkönä. Sain tehdä erittäin hyviä ja mielenkiintoisia töitä. MUTTA. Olen luova ihminen ja tuntui, että en saa toteuttaa luovuuttani tarpeeksi siinä työssä. Yritin saada virkavapaata, mutta en sitä saanut. Olisivat halunneet minut siellä pitää. Sain palkankorotuksia ja tittelit vaihtuivat. Mutta kun haluaa tehdä käsillään jotain siinä ei raha ja tittelit auta.  Ajattelin, että eläkeikäänkö saakka odotan. Pari, kolme vuotta mietin ja sitten sanoin itseni irti. Voi sitä tunnetta, kun suljin vakuutusyhtiön oven viimeisen kerran perässäni ja aloitin toisenlaisen työn! Jalat tuskin ottivat maahan alkukuukausina, niin olin onnessani. Tulihan se arkikin siihen sitten myöhemmin. Yrityksen olin jo perustanut ennen kuin lopetin vakityöni.

Miten ihmiset sitten suhtautuivat? Toiset, minun hyvin tuntevat ihmiset sanoivat, että oikein tein. Toiset olivat kateellisia ja sanoivat, että kuinka uskallat. Jotkut olivat sitä mieltä, että heistäkin olisi ihanaa tehdä samalla tavalla, mutta rohkeus puuttuu.

Onhan se riski sanoa itsensä irti hyvästä työpaikasta. Varsinkaan, kun ei ollut kaksikymppinen enää. Luotin siihen, että pärjään kyllä. Yksinhän tämä käsityöyrittäjyys ei elätä. Harvaa elättää. Minulla on tuntipalkkainen työ pursiseuran sihteerinä. Hoidan työtä pääasiassa kotona. Olin myös auttamassa yhdessä kotimaista käsityötä tekevässä liikkeessä. Päästin omistajan vapaapäivälle. Liikkeessä oli myynnissä myös minun tuotteitani. Minun urakehitykseni oli poikkeava: systeemipäälliköstä myymäläapulaiseksi! Liike valitettavasti lopetti. Siinä meni toinen työpaikkani ja paras myyntipisteeni. Saatan vieläkin olla valmis ottamaan jonkun pikkutyön itselleni, josta saisin vähän lisäpalkkaa.

Yrityksen perustamisessa on monta asiaa huomioonotettavana. Kerron joskus toiste, miten tällainen yritys perustetaan. Tästä jutusta tulisi muuten liian pitkä. Onni onnettomuudessa oli, että Lahjatupa-nimisestä kotimaista käsityötä myyvästä liikkeestä otettiin yhteyttä ja haluttiin tuotteitani myyntiin. Onni oli siinä, että ryhdyin liikkeen osakkaaksi. Meillä oli kullakin siellä myyntivuorot ja ym. työt jaettiin. Tätä aikaa kutsun ammattikorkeakoulukseni tälle ajalle. Opin hyvin paljon tästä alasta tuolloin. Lopetin osakkuuteni kuitenkin, koska halusin vain tehdä enkä olla kauppias.  Toinen ammatillisessa mielessä minua hyvin paljon auttanut oli Taide- ja käsiteollisuusliitto. Olen saanut sieltä opastusta ja olen käynyt heidän kurssejaan. Lisäksi olen opiskellut asioita kirjallisuudesta ja käynyt muita kursseja. Olen koko ajan ollut avoimin mielin muuttamaan pikkuyritykseni suuntaa. Tuotevalikoimani onkin muuttunut matkan varrella. Kirjoja aloin sitoa, kun minulta kysyttiin niitä. 

Katunut en ole. Ei minusta olisi enää vakuutusyhtiössä työskentelijäksi. Mielestäni elämää ei voi elää niin, että haaveilee joskus kahdenkymmenen vuoden päästä tekevänsä sitä mitä haluaa. Katkera ihminen sellaisesta tulee. Olisinko eläkeikään tullessani enää edes terve tai hengissä ylipäätään? Tai olisiko into sammunut? Istuisin kiikkustuolissa ja harmittelisin, kun en silloin nuorempana… Nytpä ei tarvitse harmitella ainakaan sitä. Onneni oli, että asiakkaat ovat pitäneet tuotteistani. Tarina olisi toinen, jos kukaan ei olisi tykännyt.  Kyllähän minä tässä myös menetän. En uskalla edes ajatella omaa eläkettäni, jos nyt ylipäätään jään tästä eläkkeelle. Jos kuolenkin suorilta jaloitani, kuten sanotaan! Tuloni ovat myös romahtaneet. Mikään tuhlari en ole koskaan ollut, mutta nyt joudun miettimään ostoksia hyvin tarkkaan. Näillä tuloilla ei paljoa ostella. Jos ei mitään uskalla ei mitään saakaan. Näin se menee.

Tässä nyt ollaan oltu jo kahdeksan vuotta. Töitä on ollut niin paljon, että tämän välivuoden pitäminen oli ihan pakko. Huippuhetkiä on ollut: Sidoin kirjan tasavallan presidentin, Tarja Halosen 60-vuotislahjaksi  ja se, kun kirjakustantamo otti yhteyttä ja halusi minun kuvittavan heille kirjoja. Odotan lisää huippuhetkiä, sen verran toiveikas olen. Ei tätä työtä voisi tehdä, jos ei itseensä usko.

Kirjoitan uuden jutun ensi viikolla niistä konkreettisista toimenpiteistä, joita piti tehdä ryhtyessäni pienyrittäjäksi.

PS. Tänään on mangusti-päivä. TV1 klo 18.30.

Kommentointimahdollisuus poistettu roskapostauksen vuoksi.

Helsingin Sanomien nettisivuilla on äänestys kivoimmasta käsityöstä vielä 30.11.07 asti.

Espoon seudun Käsityöyhdistyksellä on käsityö- ja taidemyyntinäyttely Tapiolan Kulttuurikeskuksessa 7-9.12.07.

 

 Kuva on YLEN kuvapalvelusta. Saan kuvan käyttämisen varmasti anteeksi, kun mainostan ohjelmaa?

Oletteko katsoneet TV1llä esitettävää luontodokumenttia mangusteista? Olen aivan hurahtanut noihin pikkuotuksiin! Voisin niitä pari ottaa itsellenikin. No, totta puhuen voisi meidän piha olla pian onkaloita täysi. Ehkä annan asian olla.

Mangustit elävät laumassa, jossa on yksi johtajanaaras. Ovat kovin touhukkaita olentoja etsiessään päivät ruokaa itselleen. Syövät matoja, skorpioneja ynnä muuta herkullista. Kaivavat vimmatusti niitä maan uumenista. Kaikkein hauskimpia ne ovat aamuisin, kun yrittävät heräillä: seisovat pesän suulla kahdella jalalla naama kohti aurinkoa ja lämmittelevät. Varsinkin pikkumangusteilla uni vielä voittaa ja kaatuä pötkähtävät maahan.

Sarja on tullut televisiosta jo pitkään. Se esitetään perjantaisin klo 18.30. Katsoin juuri, että ensi perjantaina 30.11 se jälleen tulee. Muuten sarja on kiva ja mangustit suloisia, mutta selostaja on vähän ärsyttävä puhuessaan kuin lapsille. Ehkä sarja onkin tarkoitettu lapsille, kuka tietää. Kelpaa se minullekin.

Kommentointimahdollisuus otettu pois roskapostauksen vuoksi

 

Kuva:joulukorttini kuva-aihe

Viikonloppuna on Helsingin messukeskuksessa Kädentaidot-messut. Lähden hetken päästä sinne tutustumaan.  Samaan aikaan siellä on myös maatalousnäyttely. Pääsee samalla lipulla. Ehkä tulee piipahdettua myös siellä, kuka tietää. Kerron palattuani kuulumiset.

Näin joulua ennen monet miettivät varmasti, mitä hankkisivat joululahjaksi läheisilleen. Mitäpä jos ostaisitkin tänä jouluna vain kotimaista alkuperää olevia tuotteita? Paikkoja on monia, mistä niitä voi hankkia. Suomalainen joulu-nettisivuilta löytyy jotakin. Täällä pääkaupunkiseudulla on kotimaista käsityötä myyviä liikkeitä: Helsingissä Okra ja Helsky ja Kiseleffin basaari. Espoossa Lahjatupa. Messuja on monenmoisia, isompia ja pienempiä. Kädentaidot -messujen lisäksi on ainakin Naisten messut. Tekijöiltä suoraan voi ostaa myös. Joitakin kädentaitajien kotisivuja on minulla myös kotisivulinkeissä. TAIDON-sivuilta löytyy tapahtumia ja tekijöitä lisää.

Mutta kaikki turhien lahjojen, krääsän ostamisen voisi tänä jouluna jättää. Kaatopaikat pursuavat nyt jo sellaisia turhuuksia, jotka omistajansa on hylännyt. Ostetaan vain lahjoja, joissa on ajatusta. ………………………………………………………………………………………………………………

Kädentaidot -messuilla on nyt käyty. Tässä raporttia siitä:

Tapasin pari tuttuakin Lahjatuvasta: Nyqvistin Tiinan ja Arolan Leenan (Kynttiläpaja). Tiina oli siellä myymässä mm. kangasleluja ja Leena kynttilöitänsä. Kädentaidot-osasto  ei ollut kovin suuri. Kiersin sen pari, kolme kertaa. Ostin Kirjava Kippura -nimisestä keramiikkapajasta parit korvikset ja yhden riipuksen. Kippuran Annika Laine tekee kivan näköisiä keramiikkaesineita. Harmi, ettei hänellä ole kotisivuja, olisin voinut näyttää niitä teillekin. Kotisivuja ei myöskään ole Oudolla Lumolla. Tekevät aivan hurmaavia keramiikkaesineitä. Niitä minulla on kotonakin, olen niihin kovin tykästynyt. Oudon Lumon Nykyrin sisaruksista toisen kanssa juttelin ja lupasivat kotisivut ensi vuoden alussa. Linkkaan ne tänne heti, kun ilmestyvät.

Tässä muita löytöjä:

• EloQ tekee kierrätystavarasta laukkuja. Näin mielestäni osastollaan myös muita esineitä, joita ei näy kotisivuilla. Ehkä niitä löytyy täältä Myyrästä.
• Kivoja lasitöitä Lasitaivaalta
• Esineitä vanhasta puusta Lauri Karskelalta
• Hypistelin käsissäni Sammontakojien tekemää riipusta. Olisi tehnyt mieli kyllä ostaa…Kivan näköisiä muitakin esineitä
• Anneli Keinoselta löytyi tyylikkäitä tekstiileitä
• Näistä raulankangasta väännetyistä Valonan esineistä tykkäsin kovasti. Taas teki mieli ostaa… Ehkä joskus sitten.

Olin pitkään etsinyt, mistä saisin ostaa koruihin käyvää ohutta nahkanauhaa. Minulla on mennyt jotkut nauhat huonoksi. Messuilta löysin niiden tekijän Navakalta. Olihan siellä paljon muutakin hienoa, mistä voisi raportoida. Harmi, etteivät näytteilleasettajat pitäneet käyntikorttejaan niin esillä, että niitä olisi voinut napata. Olisin tänne voinut niitä laitella.

En ole mikään tungoksen ystävä. Kolme tuntia kierreltyäni alkoivat mennä hermot ja oli pakko lähteä. Väkeä alkoi tulla lisää ja oli kuuma. Yksi asia harmitti enemmän kuin muut: tungoksessa lastenvaunuja työntävät ihmiset. Olin todella ärsyyntynyt, kun tukkivat käytävät niin etteivät ihmiset päässeet ohi. Olen messujen järjestäjien ohjeissa nähnytkin, että toivovat lastenvaunujen jätettävän kotiin.

No, kävinhän minä siellä maatalousnäyttelyssä myös. Näin monenmoista heinänpurijaa. Jotenkin säälitti se itäsuomalainen lehmä, joka silmät suurina renkaina makasi aitauksessaan ja katseli kiivaasti hengittäen ympärilleen. Olikohan se stressaantunut vai oliko kuuma? Näin myös kanoja, aasin, possuja, koiria (?)hevosia ja yhden aivan valtavan sonnin. Siis aivan valtavan! Se oli tosi liikkis. Oli kuulemma kolmatta kertaa messuilla ja sen lempeistä, valkoripisisistä silmistä paistoi tyyneys kun se rouskutti heiniä. Kiva oli käydä. Toivottavasti ne eläimet eivät kovin kärsineet. Se suurisilmäinen lehmä jäi kaivelemaan mieltäni…

 

Lupasin blogissani kertoa käsityöläisen arjesta.  Tässä vähän kuvausta siitä.

Aamu-ihmisenä aloitan työpäivänäni varhain nousemalla portaat yläkerran työhuoneeseeni. Toimistopäällikkö (= nuorempi koiristani) tulee heti perässä ja viettää kanssani koko päivän. Välillä myös vanhempi koiristani on seurassamme, kuten tätä kirjoitettaessakin. Koska aamulla olen virkeä teen silloin suurempia ponnisteluja vaativia tehtäviä kuten kuvien maalausta, tuotteiden valmistusta, vastaan tarjouspyyntöihin, suunnittelen tulevia messuja  jne.  Joskus kuvien maalauksessa saattaa mennä koko päivä. Yritän jaksottaa päiväni niin, että vaihdan työn luonnetta iltapäivällä. Silloin teen töitä usein tietokoneella esim. laskutus ja kirjanpito, kotisivujen päivitys ja sähköpostien käsittely hoituvat tällöin. Päivän katkaisee koirien ulkoilutus iltapäivällä. Siitä pitävät molemmat koiraherrat huolen. Alkavat jo alkuiltapäivästä tarkkailla minua siihen malliin, että joko se nyt olisi lähdössä ulos. Esim. jos laitan siveltimet peltipurkkiin, missä niitä säilytän alkaa koira minua katsoa ‘Nytkö mennään?’ Joudun monta kertaa sanomaan ‘Ei vielä’.

Ulkoilu onkin tervetullut katkos päivääni sillä muita taukoja en juuri pidäkään. Kahvitaukokin menee työn ääressä. Kahvikuppi ja vesivärikuppi ovat vierekkäin työpöydälläni ja teen ajatuksissani töitä.  Olen usein havahtunut siihen, että akvarellivesi alkaa haista nenääni, kun olen siitä hörppäämässä. Maistanut en sitä vielä ole. Haistanut monta kertaa.

Jos on paljon tilauksia on päivä sitäkin tiiviimpi. Silloin ei arkipäivät riitä vaan otetaan viikonloppukin työpäiviksi. Jos tiivistä työtahtia jatkuu pitkään ja lomaakin pidän vähän, alkaa se tuntua kyllä omassa hyvinvoinnissa ja jaksamisessa. Tilauksesta on hyvin vaikea kieltäytyä aikapulan vuoksi. Aina yrittää jotenkin saada kaikki tehtyä. Tämän vuoden työtahtini on ollut aika verkkainen johtuen viettämästäni välivuodesta.

Pääasiassa asiakaskontaktit hoituvat sähköpostitse. Hyvin harva asiakas soittaa. Jos asiakkaat tulevat työhuoneelleni, tulevat he yleensä iltaisin. Tänäkin iltana tulee pari asiakasta jouluostoksille.

Välillä pidän suunnittelupäivän ja mietin tulevia kuukausia tai seuraavaa vuotta. Tässä yritän asettua tuottajan rooliin, kuten kerroin jossakin blogikirjoituksessani.  Paperit minulla on aina hyvässä järjestyksessä. Niin taiteilija en ole, että minulla olisi kaikki hujan hajan.

Haluan tehdä työtä yksin. En voisi kuvitella, että tekisin tätä työyhteisössä. Siis ihan tätä konkreettistä työntekoa ja suunnittelua. Mutta haluan silti olla yhteydessä toisiin käsityöyrittäjiin, joihin minulla onkin kontakteja jonkin verran. Minulla on tuttavia Lahjatupa-nimisessä käsityöläisten pitämässä lahjatavaraliikkeessä. Tässä yhteisössä aloitin käsityöläisen urani. Kursseja käyn ja neuvoja saan Taito ry:stä. Messuilla jutustelen myös toisten kanssa. Myös blogini kautta minulla on joitakin kontakteja, harmillisin vähän kuitenkin. Eli nämä kontaktit ovat erittäin tärkeitä.

Uusia virikkeitä käyn hakemassa käsityöliikkeistä ja messuilta ja kirjoja lukemalla. Ideoita tulee päähäni myös muulloin kuin ‘virallisena työaikana’. Minulla on muistiinpanovälineitä esim. yöpöydän laatikossa. Kun saan jonkun idean on se heti kirjattava ylös. Välillä aamuyön tunteina on niin vilkasta ajatustoimintaa, että joskus olen silloinkin noussut ylös ja alkanut työskennellä. Samapa se meikäläisellä, koska sitä työtä tekee!

          

Tässä uudistumisprosessini tuotoksia. Maalaan tarinakuvia, joista voi tehdä vaikka pikkutaulun. Ensimmäinen kuva on oma tarinakuvani lankkutaulun muodossa. Kuvassa on minun elämäni oleelliset asiat: koirat, vene ja vesi. Tästä omasta tarinakuvastani olen otattanut värikopioita. Kopioita olen käyttänyt koristamaan kirjekuoria, rasioiden kansia, purkkeja, avaimenperää, lompakkoa jne.

Toinessa kuvassa on moottoripyörä -lankkutaulu. Nämä lankkutaulut ovat myös uusi juttu. Kyseessä on tikkuinen raakalauta. Ympärille olen kietonut rautalangan, jonka olen taittanut yläosastaan kuvioille. Nämä hassut pikkutaulut tuskin käyvät ison olohuoneen seinän koristeeksi. Sopivampia paikkoja ovat lasten huoneet, eteinen tai jokin pieni seinätila tai työhuoneen ilmoitustaulu.

Lupasin aiemmassa blogissani kertoa tavallisesta käsityöläisen päivästä. Jonakin päivänä tällä viikolla kirjoitan siitä aiheesta. Mukavaa marraskuista viikkoa kaikille!

Pidemmän aikaa minun on pitänyt käydy tutustumassa Espoon modernin taiteen museoon, EMMAan. Ajattelin, että nyt kun siellä on Salvador Dalin näyttely menen. Olen Dalin töitä nähnyt lehdissä ja kirjoissa ja olen tykännyt.

No, kävin siellä. Pidätte varmaan moukkana, mutta mielestäni Dali -näyttely oli aika tylsä. Odotin näkeväni niitä punaisia huulia ja valuvia kellotauluja. Siellä olikin paljon mustavalkoisia luonnoksia ja valokuvia. Sen sijaan kaikki muu EMMAssa olikin sitten näkemisen arvoista. Samalla lipulla pääsi. Pysyvästi esillä olevassa ns Saastamoisen kokoelmassa oli vaikka minkämoisia teoksia. Mieleeni jäi pajunkissoissa tehdyt kengät ja teepusseista tehty hame. Minusta on kiva katsella töitä, joissa on jokin oivallus. En niin kauheasti välitä muotokuvista. Olen itse niin rajallinen ihminen, että on kiva katsoa, miten joillakin ei ole rajoja ollenkaan! Myös ranskalaisen Annette Messagerin töistä tykkäsin. Siinä ei tytöllä juuri rajoja ole hänelläkään! Oli keksinyt vaikka mistä leikkikaluista ym. tehdä teoksia. Joissakin töissä oli käyttänyt puhaltimia ja kankaita, jotka liikkuivat ilmavirran mukana. Se, mistä en eläinten ystävänä pitänyt oli täytetyt eläimet. Tarkistin juuri EMMA-lehdestä, että ne villapukuihin puetut linnut olivat oikeita, täytettyjä varpusia. Ihan kuin olisin nähnyt myös täytetyn koiran. En voinut katsoa ollenkaan. Toivottavasti oli joku tekojuttu..

Kannatti käydä EMMAssa. Virkistyin ihan. Heidän kotisivuiltaan saa tilattua EMMA-lehden, joka tulee jokusen kerran vuodessa.

Sain idean blogiin kirjoittamisesta TAITO ry:stä, johon kuulun. Loppukesästä päätin sitten panna toimeksi ja aloin lueskella blogeja. Niitä lukiessani päätin, mistä en ainakaan kirjoita ja mistä haluan kertoa.

Miksi sitten päädyin blogin kirjoittajaksi? No, ensinnäkin haluan kertoa alaa tuntemattomille, millaista on käsityöyrittäjän arki. Haluan kertoa myös vastaani tulleesta hienosta käsityötaidosta laittamalla tänne linkkejä muidenkin ihasteltavaksi. Tahdon omalta osaltani puhua kotimaisen käsityön puolesta. Kiinalaislasten tekemiä tuotteita on täällä kotomaassamme ihan riittämiin. Jotta ei ihan niin ylevältä kuulostaisi: tokihan haluan mainostaa myös omia tuotteitani. Ja olen minä itsekin niitä kiinaislaisten tekeleitä ostanut, myönnetään.

Näen kävijätilastoista, että blogillani on paljonkin lukijoita. Olette vaan kovin arkoja kommentoimaan. Ehkä mitään kommentoitavaa ei ole ollut, voihan se olla niinkin. Tuntuu tämä yksinpuhelu välillä aika tylsältä. Mielelläni kuulen mielipiteitä kirjoituksistani  tai ihan mieluusti kuulen arvioita myös kotisivuistani www.sininenhuone.net tai tuotteistani. Kehujen kuuleminen on tietty helppoa ja mukavaa, mutta myös kielteistä palautetta haluaisin kuulla. Jos et pidä jostain, kerro se! Luulin tätä kautta saavani myös toisten käsityöläisten kommentteja. Turha oli luulo! Olen liittänyt blogini myös suomalaiseen blogilistaan . Olen siellä sijalla 4000 ja vähän yli. Blogeja siellä on n. 11000. Ei tämän tyyppisillä blogeilla siellä pärjää. Kaikista eniten lukijoita on Seiska-lehden -tyyppisillä tirkistelyjutuilla. Sille tielle en taida lähteä. Eipä silti, ei olisi kyllä aineistoakaan.

Rohkeasti pyydän teiltä kommentteja. Jos ei kehtaa tänne kirjoittaa, voi laittaa sähköpostiakin. Osoite löytyy kotisivujeni info-osuudesta.  Lähetän viidelle ensimmäiselle kommentoijalle jotain pientä palkkioksi. Sähköpostin välityksellä saan osoitteen. Tämän idean varastin jostakin toisesta blogista, en vaan muista mistä. Sorry ideavarkaus!

……………………………………………………………………………………………………………………………………………….

Kiitos kaikille kommentoijille, myös niille sähköpostiini suoraan kirjoittaneille! Kommenttienne jälkeen tuntuu siltä, että kannattaa ehkä sittenkin jatkaa tätä blogin pitämistä. Välillä tuntui, että ‘puhun tyhjille seinille’. Mutta olettehan te siellä ja jopa luette näitä! Nyt ne viisi, joille lupasin pikkulahjan lähettää on selvillä ja osalle jo postia lähtenyt.

HUOM. Kommentointimahdollisuus otettu pois roskapostauksen vuoksi

Kun yksinänsä tekee kaiken mahdollisen tässä pikkuyrityksessä, joutuu välillä ottamaan itsellensä ns. tuottajan roolin. Siis ainakin pitäisi. Silloin tulisi tarkastella tekemisiänsä, niiden järkevyyttä ja kannattavuutta tuottajan ei käsityöläisen näkökulmasta. Kovin helposti tulee tehtyä työtä vain käsityöläisenä ajattelematta asiaa kokonaisuutena. Onnistun kuin onnistunkin ottamaan välillä toisen roolin hartioilleni. Pidän välillä suunnittelupäiviä ja katson tekemisiäni kuin esimiehen näkökulmasta. Olen aikaisemmin työelämässä ollessani tehnyt myös järjestelmällistä suunnitttelutyötä. Huomaan siitä olevan paljon hyötyä myös nykyisin, kun ryhdyn ‘johtajaksi’ itselleni.

Tässä yksinään puurtamisessa on vaarana, että ryhtyy tekemään vain kaikkea kivaa. Kokeilemaan sitä sun tätä. Olin kerran kurssilla, josta mieleeni jäi kouluttajan sanat ‘Kill your darlings’. Hän tarkoitti sitä, että pitää keskittyä vain joihinkin asioihin ja jättää  ’sitäjatätä’ sivuun. Näin se on. Kurinalaisuutta tarvitaan. Tärkeää käydä myös kursseilla välillä, että osaa tarkastella tätä tekemistänsä toisesta näkövinkkelistä.

 

Olen täällä blogissani kertonutkin, että pikkuyritykseni tililtä menee kuukausittain vähän rahaa Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen koiratalolle. Talossa on huostaanottettuja koiria, joiden omistaja on kohdellut niitä huonosti. Kun itsellä on kaksi koiraystävää ei voi käsittää ihmisten julmuutta. HESYn viestissä on mielestäni hyvä lause: ‘Hän on sinun ystäväsi, toverisi, puolustajasi, koirasi. Sinä olet hänen elämänsä, rakkautensa, perheensä. Hän on sinulle uskollinen ja aito viimeiseen sydämenlyöntiinsä asti. Sinun tulee olla hänen kiintymyksensä arvoinen’