Hannen blogi

 

Istun työpöytäni ääressä tänään lokakuisena päivänä ja neulahuovutan sydämiä kirjan kansiin. Ikkunasta näkyy paljon lintuja. 3-4 harakkaa ovat tunnekuohun vallassa ja säntäilevät puissa sinne tänne toisiaan jahdaten. Mustarastailla on myös jotain mielessään: niitä on näkyy paljon puiden oksien lomassa. Talitiainen etsii ikkunani raoista syötävää ja kurkistelee uteliaani minua - tai niin ainakin  mielelläni kuvittelen. Tämä on melkeinpä jokapäiväinen näky. Yritän olla paikallani ja häiritsemättä sitä. Lempilintujani variksia (luit oikein!) ei näy. Pidän variksista, noista nokkelista ja älykkäistä linnuista. Niillä taitaa ihmisystävät olla aika harvassa. Tässä yksi heistä.

Jos kuulostin vähääkään lintuasiantuntijalta (en varmaan edes kuulostanut) en sitä ole. Nämä yllämainitut linnut tunnistan -ehkä. Tykkään vaan kaikista eläimistä, linnuista myös. Näin Hesarissa taas uuden kurki-linkin: http://personal.inet.fi/koti/mattisj/kurki/. Edellisinä vuosinahan seurattiin Mirja-kurjen muuttomatkoja. Mirjan lähetin ilmeisesti lakkasi toimimasta tai jokin muu syy oli siihen, että seuranta päättyi. Nyt on siis Matin vuoro. Onkohan saanut nimensä pääministerin mukaan? Toivottavasti ei ole yksityisyydestään yhtä tarkka!  Olen viime keväänä nähnyt kurkia peltoaukealla. Se onkin ainoa kerta. Olivatpa komeita lintuja!

Olen aiemminkin kertonut, että nuorempi koiristani on aina työhuoneella kanssani. Aamulla sinne yhdessä menemme ja työpäivän päätyttyä tullaan yhdessä pois. Eli minulla on myös toimistopäällikkö tässä yrityksessäni! Hirmuisen epäpätevä tosin. Mutta suloinen ja saa siksi pitää virkansa. Pääasiallinen tehtävä on sulostuttaa työpäivääni. Siinä onkin erittäin taitava. Niin taitava, että välillä on sen kaiken suloisuuden kanssa vaikeuksissa. Kun toimistopäällikkö päättää asettua jalkani päälle makaamaan, en pysty liikahtamaankaan. Joudun usein nousemaan tuoliltani ja hakemaan jotain. Tuolloin en vain pysty.  Ilman toimistopäällikköä tuntuisi tyhjältä olla täällä. Tärkeä virka hänellä.

 

Kuvassa on akvarellivärini! Tästä se kuva lähtee. Ja idea päästä.

Kuluneina päivinä olen:

• tehnyt uusia tauluja
• tehnyt tilaustöitä
• toimittanut kuvia Forma-messuille kevään messuja varten
• vienyt tuotteitani lahjatavaraliikkeeseen
• pitänyt kirjanpitoani ajantasalla
• päivittänyt blogia
• valmistautunut jouluun ja ensi kevääseen
• tehnyt tuotekehitystyötä
• ja jotain muutakin pientä

 

 

Täällä Espoossa on nyt varhaisena maanantaiaamuna kostea, melkeinpä sumuinen sää. Koirien kanssa oltiin jo pari tuntia sitten aamukävelyllä. Pimeääkin oli. Ei haittaa minua. Mikähän tässä syksyssä minua viehättää? Tuntuu, että kaikki muut valittavat, että kauheata, kauheata. No, olen tällainen omien polkujeni kulkija joka suhteessa. Syksyssä on särmää! Laitoin kuvaksi pihlajanmarjaa muistuttavan kasvin kuvan. En ole varma, mutta kyseessä lienee terttuselja. Pihlajanmarjoja en ole nähnyt tänä syksynä juuri ollenkaan

Olen päiväkirjaani joskus kirjoittanut syksystä tällaista:

Syksy. Vene ylös vedestä, peitteet päälle - hyvää yötä! Odotetaan ensi kevättä ja kesää. Valokuvia, muistoja.

Myöhäissyksyn valo. Varis istumassa lehdettömän koivun latvassa.

Kävelylenkki aamuvarhaisella syksyisessä, pimeässä metsässä koiran kanssa. Polut erottuvat vain siksi, että niille on karissut puista vaaleita lehtiä. Koira juoksee omia juoksujaan, minä olen omissa ajatuksissani. Kun tulemme tunnin kävelyn jälkeen metsästä pois - kuin akut olisi ladattu.

 

Eräässä käsityöyrittäjien tilaisuudessa ihmettelin tätä luomisen tuskaa, jota olin potenut koko tämän välivuoteni. Halusin uudistua, mutta se on niin VAIKEATA. Yksi yrittäjistä (kuvanveistäjä) sanoi viisaasti: ‘Uudistumiseen menee 10 vuotta’. ‘Kymmenen vuotta’, hän toisti useaan kertaan. Hän kehotti istumaan kannon nokkaan, rentoutumaan ja antaa ajatusten virrata. Ei hullummin sanottu, eihän! Se on niin totta.

Uudet ideathan eivät tule käskystä. Vaikka kuinka pinnistelisi, että nyt pitäisi keksiä jotain uutta. Ei auta pinnistelyt. Tuon käsityöläisen ajatuksessa on vinha perä. Uusia ideoita saattaa putkahdella, kun rentoutuu ja ajattelee ihan muita asioita. Vaikka sitten kannon nokassa.

Onneksi tilanteeni on nyt parempi kuin tuona elokuisenä päivänä. Nyt taas tiedän, mitä pitää tehdä. Tuntuu, että on taas kova kiire saada kaikkea aikaiseksi. Viime tippaan uudet ideat menivät tänä välivuotena - lokakuuhun.

Eilen ilmestyneessä kaupunkilehti Vartissa oli minusta pieni juttu. Olin ilahtunut, kun toimittaja soitti jokin aika sitten ja kysyi kiinnostustani pieneen lehtijuttuun. Ai, että kiinnostaako! Tokihan kiinnosti. Jutun näkökulmana on se, että huvilalla työskentely on ohi ja nyt tehdään töitä talvityöhuoneella. Tässä linkki Vartti- näköislehteen niin kauan kuin se tallessa on heillä. Juttu on sivulla 4 kohdassa ‘Mitäs täällä tapahtuu’.

Olen tietysti itseni puolesta iloinen tästä pienestä huomioista, mutta myös käsityöläisyyden puolesta yleensä.

 

Tuon lahon kannon päässä kasvavat pikkuiset sammalet ja kasvit ovat kauniita. Luonnonkauneutta löytyy sieltäkin, missä se ei ole ilmiselvää.

Ilman asiakkaita minun ei tätä työtä paljon kannattaisi tehdä. Toki omaksikin ilokseen voi jotain näperrellä.

Erityisen ilahduttavaa on, jos vanha asiakkaani palaa uudelleen tilaamaan jotain. Tai asiakkaani tuttava. Se merkitsee, että asiakas on ollut tyytyväinen. Se arvokas asia se. Mielellään asiakkaalta kuulisi palautetta. Voi, että on kiva tunne kun on postitse lähettänyt asiakkaalle jotain hän laittaa sähköpostia tyyliin ‘tämä oli enemmän kuin osasin toivoa’. Silloin tulee hyvä mieli koko päiväksi. Jos asiakkaasta ei kuulu mitään, miettii mielessään että onkohan kaikki hyvin. Kaikillahan ei ole tapana kiitellä. Toinen vaihtoehto on se, ettei asiakas ole ollut kovin tyytyväinen. Olisi hyvä kertoa sekin minulle. Eihän huonon palautteen kuuleminen mitään kivaa ole. Mutta ehkä siitä jotain oppisi.

En halua yksittäisistä asiakkaista täällä yleensä kertoa. Yhden asiakkaan lähettämästä kiitoskortista olen kuitenkin niin iloinen, että haluan sen tässä mainita. Jos asiakas tiedät lähettäneesi minulle kiitoskortin ja tätä luet: olen todella liikuttunut kortistasi! Se on tuossa ilmoitustaululla työpöytäni edessä. Siihen usein silmäni osuvat työskennellessäni.

Ylläolevan tekstin kirjoitin aamulla. Tässä päivällä työskennellessäni muistui mieleen ne pari tapausta, jolloin olen saanut asiakkaalta ei niin hyvää palautetta. Omasta huolimattomuudesta oli kyse ainakin yhdessä tapauksessa ja tavallaan toisessakin: käyttämäni paperi ei ollutkaan ihan moitteetonta. Harmitti tosi paljon ja pitkään. Kiirettä voisi näissä tapauksissa syyttää, mutta sehän ei ole hyväksyttävä syy. Aina pitäisi tehdä ensiluokkaista työtä. Yleensä tuotteen vielä tarkistan, ennen kuin sen luovutan asiakkaalle. Taisi jäädä tarkistuksen tekemättä. Tyhmä tyttö!

 

 Näin eläinten viikon kunniaksi  vielä vähän oravauutisia. Raportti on lyhyenlainen, koska niitä ei ole juuri näkynyt. Tänään näin yhden vilistävän taitavasti sähkökaapelia pitkin. Ehkä tässä työhuoneeni ikkunan edessä olevissa puissa ei ole tarpeeksi syötävää. Ovat ehkä jonkun muun ilona.

Kesällä vielä työskennellessäni Villa Pentryn huvilassa pidin ikkunaa melkein aina auki. Yhtenä kesäpäivänä kuulin ikkunan takaa rapinaa. Hetken päästä näin oravan istuvan ikkunan ulkopuolella ja katselevan minua. Olisin ollut pulassa, jos se olisi tullut sisälle.  En olisi tiennyt, miten toimia.  ’Sanonko terveisiä meidän oraville?’ kysyin siltä. Ei vastannut.

Luin jostain lehdestä (olikohan Vartti-lehti) jutun oravien temppuradasta. Joku viitseliäs nainen on radan rakentanut ja oravat ovat siitä innoissaan. Hyppelevät, kiipeävät ja ‘kelkkailevat’ punaisella raketilla liukurataa pitkin. Innokkain orava menee radan läpi parikymmentä kertaa päivässä. Ovat ne niin hauskoja!

Vaikka kaikki eivät eläimistä pidäkään, kohdellaan niitä silti hyvin. Yksi piirre eläimissä erottaa ne ihmisista: niiltä puuttuu pahuus. Siksi ne ovatkin niin valloittavia.

Tässä linkki Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen sivuille. 

 

Viime päivät ovat kuluneet tuotekehitystyössä. Minulla on yksi tuote melkein loppusilausta vaille valmis. Nyt niitä ideoita alkoi siihenkin tulla ikäänkuin itsestään, kun alkuun pääsin. Joskus myös herään aamuyöstä, kuten tänä aamuna ja heti käynnistyy ideaprosessori päässäni. Klo 3.30 aamulla!!! Aamuyön tunteina olen saanut aika monta hyvääkin ideaa, mutta eikö ne voisi tulla johonkin säällisempään aikaan!

 Täällä blogissani on ollut tapanani kertoa kotimaisen käsityön myymälöistä. Kävin eilen pitkästä aikaan Espoon keskuksessa sijaitsevassa Lahjatuvassa. Olipa tullut paljon uusien valmistajien tuotteita! Lahjatupa on kotimaista käsityötä myyvä kauppa, jota pitää viisi osakasta. Käsityöläisiä itsekin kaikki. Ovat jaksaneet jo vuosia pitää putiikkiaan nuo sitkeät naiset. Asiakkaatkin ovat paremmin löytäneet myymälän, kuulin.

Myymälän sijainti saattaa tuntua hankalalta. Sinne pääsee junallakin kätevästi, kun on ihan Espoon aseman vieressä. Rakennus onkin aseman makasiini. Bussipysäkki on aivan myymälän edessä. Se, että kyseessä on vanha puurakennus, siinä on oma viehätyksensä. Ympäristö ei ehkä ole kaikkein viihtyisin, mutta itse rakennuksessa on hyvä tunnelma ja paljon ihania tuotteita! Menkääpä käymään, käsityön ystävät. Näitä tällaisia liikkeitä ei tungokseen asti löydy.

Tänään vietetään myös ELÄINTEN PÄIVÄÄ. Pidetään hyvää huolta eläimistämme!