Hannen blogi

Arkisto: Heinäkuu 2007

Paperin palasia, olkaa hyvä!

Tiistaina 31. Heinäkuuta 2007

 

Paperityöläinen kun olen, kertyy minulle runsaasti paperinpalasia. En raaski niitä poiskaan heittää, koska ovat kalliista papereista leikeltyjä. Olen antanut niitä esim. päiväkoteihin lasten askarteluihin. Myös muille askartelijoille annan niitä mielelläni. Eivät maksa mitään, ne saa poiskuljetushinnalla. Niitä on taas paperikassillinen (ja toinenkin, jos vähän taas saisin siivottua varastojani). Myyn myös edullisesti papereita ym. joille minulla ei ole käyttöä. Esim tällä hetkellä minulla on kirkkaankeltaista käsintehtyä paperia ja värillistä kartonkia.

Yksinkertaista

Maanantaina 30. Heinäkuuta 2007

 

Pidän kaikesta yksinkertaisesta. Tässäkin maisemassa on vain kolme asiaa: taivas, meri ja kallio. Silti siinä on kaikki.

Suunnistus kohti Nuottaniemeä

Perjantaina 27. Heinäkuuta 2007

 

Viikonlopputyöt huvilalla taas edessä. Mihin tämä alkuviikko meni ja mitä sain aikaan? Villa Pentry-viikonloppuna aina suunnittelee tulevan viikon töitä. Jostain kumman syystä en saa koskaan tehtyä kaikkea, mitä olen itselleni määrännyt tehtäväksi.

Toivottavasti ei tule kovin sateisia tai pilvisiä päiviä. Silloin ei näet tule paljoakaan asiakkaita ei huvilan alakerrassa olevaan ravintolaan eikä yläkerran putiikkiini. Viime lauantaina ravintolaan tuli bussilastillinen Turun läheltä olevia retkeläisiä ravintolaan syömään. Kävivät onneksi myös pikkuputiikissani, joka on aivan täysi jos siellä on kymmenenkin asiakasta.

Villa Pentry-huvila on Espoon rantaa kiertävän rantaraitin varrella. Minäkin ajan tätä raittia pätkän, kun käyn Villa Pentryssä. Rantaraitin reitti löytyy tästä YTVn linkistä.

Saapa nähdä näenkö ne kaksi mustaa lammasta raitin varrella ruohoa syömässä. Viime sunnuntain paluumatkallani olivat siellä taas emäntänsä kanssa.

Mikä tekniikan ihmelapsi!

Keskiviikkona 25. Heinäkuuta 2007

Uusia kuvia maalattu ja scannattu niitä.

Aika näppärä laite tuo scanneri. Osaan käyttää sitä ja montaa muutakin vimpainta juuri ja juuri. Mikään tekniikan virtuoosi en todellakaan ole, mutta esim. ilman tietokonetta en yksinkertaisesti voisi harjoittaa tätä käsityöyrittäjän ammattia. Onneksi varsinainen virtuoosi asuu samassa taloudessa, joten apu on lähellä. Usein sitä tarvitsenkin, täytyy myöntää.

Männyt, nuo puista komeimmat

Tiistaina 24. Heinäkuuta 2007

 

Pidän puista oikeastaan enemmän kuin kukista.

Onko komeampaa metsää kuin suoria, kohti korkeuksia kasvava mäntymetsä? Tai meren luoto, jolla kituu harvakseltaan männynkäkkyröitä?  Männystä on moneksi. On komea myös talvella, kun kannattelee oksillaan lumimassoja. Myös ystäväni orava siitä pitää.

Käsityö arvossaan!

Maanantaina 23. Heinäkuuta 2007

 

Kerron teille tarinan kotimaisen käsityön arvostamisesta tai paremminkin sen puutteesta:

Eräässä suuressa kauppakeskuksessa oli laadukasta, kotimaista käsityötä myyvä liike, jonka tuotteita asiakkaat ihastelivat. Myymälän omistaja yritti useaan kertaan vaihtaa hieman syrjässä olevan liikkeensä vapautuviin tiloihin kauppakeskuksessa. Kauppakeskuksen johto ei kuitenkaan halunnut päästää niihin myymälää vaan tiloihin valittiin aina suurien ketjujen liikkeitä. Näin kauppakeskukset ovat toinen toistensa klooneja. Käsityöliike lopetti asiakkaidensa suruksi toimintansa.

Kotimaista käsityötä Espoossa myy mm. http://www.espoonlahjatupa.fi.

Huvila odottaa

Lauantaina 21. Heinäkuuta 2007

 

Huvilasta maalaamani kuva

Kesäviikonloppuisin työskentelen merenrantahuvilan yläkerran työhuoneessani. Työhuone on myös myymälä, joten se on asiakkaille avoinna. Toki olen työpöytäni asettanut niin, että näen merelle. Usein pääni työstä nostankin ja katseeni viipyy merimaisemassa.  Matkan kuljen polkupyörällä rantaraittia pitkin. Pyörälaukut on pakattu aina tupaten täyteen. Työt kuljetan mukani. Usein paluumatkalla näen kaksi mustaa lammasta vapaana kävelyllä omistajansa kanssa! Ei hullumpaa, vai mitä? Jottei hirmuisen kademieli tule, voin kertoa että huvilassa on kesähelteillä todella KUUMA.

Tällainen huvilaviikonloppu on taas menossa.

Entäs nyt, orava?

Perjantaina 20. Heinäkuuta 2007

Huonoja uutisia, oravaiseni!

Espoon kaupungin  viherpalvelun miehet kävivät kaatamassa muutaman puun metsästäsi. Sinulla on vähemmän puita hypeltävänä.

Kuvia

Keskiviikkona 18. Heinäkuuta 2007

Vein pari tilaustyötä postiin.

Kuvien maalausta. Osasta tuli hienoja, osasta huonoja.

Vikkelät oravat

Keskiviikkona 18. Heinäkuuta 2007

Kaksi vikkelää oravaa vipeltää puun runkoa kiertäen ylös ja alas. Mietin, onko kyseessä leikki vai reviirin puolustus?