Hannen blogi

Mitä sanotte tästä kuvasta? Olisi aika komea Naamakirjassa!

En minä noita Pomon aivoituksia aina käsitä. Nyt se halusi jonnekin Naamakirjaan itsensä. Mikä se on? Minullakin on ollut nimi internetissä  eräänlaisessa kirjassa. Onkohan tämä joku eri? Kuvaa siellä ei minusta ole, mutta maininta kyllä. Ei mikään turha tyyppi siis!

Pomo sanoi alussa olevansa pihalla kuin koirankoppi tuon Naamakirjan kanssa. Yritti ymmärtää, miten siellä liikutaan. Välillä eksyi täysin. Piteli otsaansa ja huokaili. Miksi se sinne halusi, jos on niin vaikeeta? Minkähän kuvan se on sinne laittanu? Minä tietäisin kyllä, kenestä saisi edustavan kuvan. Arvaatteko? Minusta! Mutta ei se sitä sinne laita kuitenkaan.

Tuolla aikaisemmin mainitsemassani internetkirjassa minut mainitaan hienolla nimelläni. Haluatteko kuulla sen? No, se on Sandicos Dom Perignon. Eikö ole upeata!  Dom Perignon on hienoa shamppanjaa, ymmärrättekö! Miksei Pomo voi kutsua minua sillä nimellä? Kyllä muut kalpenesivat kateudesta, jos lähimetsässä minua huudettaisiin: ‘Sandicos Dom Perignon!’ Pomo ei osaa varmaan lausua eikä siksi käytä sitä. Niin sen täytyy olla.

Käykää nyt sitten katsomassa sitä sen naamaa sieltä kirjasta.  Se tulee siitä hyvälle mielelle ja saattaa antaa minulle vaikka puruluun!

Nyt kerron teille kirjeestä, joka saa pomon hermostumaan.

Kerron teille tapauksesta, joka tapahtui kauan sitten. Olimme päiväkävelyllämme ja tulimme tapamme mukaan postilaatikon kautta takaisin työhuoneelle. Laatikossa oli ruskea kirje verotoimistolta. Sekös sai pomon jalat veteliksi! Se hermostuu aina verotoimiston kirjeistä. En ymmärrä, miksi.

Kun se oli kirjeen havainnut sitten mentiin lujaa sisälle! Veti minua remmin perässä niin, että hyvä että tassuni maahan koskivat. Noloa myöntää, mutta se kuljettaa minua remmissä tässä lähialueella. Metsässä saan mennä menojani. Se sanoo, että pitää olla remmissä, koska kaikki eivät pidä minusta, kun kuitenkin menen heti moikkaamaan. Nyt en ymmärrä! Eivät pidä? Minusta!

No, takaisin kirjeeseen. Sisällä se repi kirjettä auki ja kuulin sen kiivaan hengityksen. Heti luettuaan se muuttui taas normaaliksi. Huokaisi ja mutisi jotain. Oli siis hyviä uutisia. Kertoi  saaneensa ALV-palautuksen. Eniten se inhoaa, jos verotoimistolta vaaditaan jotain selvitystä. Ei se ole kuin kerran joutunut sen tekemään joiden omien töppäilyjensä takia. Silti se pelkää aina. Ruskeat verotoimiston kirjeet saavat sen ihon kananlihalle.

Minä en noista veroista tiedä sen enempää kuin, että joskus on minustakin pomo koiraveroa maksanut. Enää ei maksa, kun kotikaupunkini luopui niiden perimisestä.

Tätä mieltä minä olen uuden vuoden raketeista!

Joulu on kiva. Vaikka en minä ymmärrä, mitä ihmiset oikein hoseltavat joulua ennen. Kauhea tohina ja kiire.  Pomokin tohisi monta viikkoa ‘joulusitä’ ja ‘joulutätä’.  Sitten - ei mitään. Ovat vaan. Tässä jälkimmäisessä tilassa oli kyllä paljon hyviä puolia: minä sain monta pakettia lahjoja. Oli vinkulelu, monta pakettia erilaisia puruluita ja yksi nakki. Minä aukaisin innolla: revin hampaillani paketteja auki ja levitin paperisilput ympäriinsä matolle. Kun yksi paketti oli avattu katseeni etsi jo seuraavaa. Hauskaa. Kivaa oli myös se, että sai käydä paljon ulkona kävelyillä. Enemmän kuin normaalisti. Oli paljon lunta. Lumessa on hauska kieriä. Kyllä minä kierinkin. Joka reissulla ainakin kerran, kaksi.

Näiden auvoisten päivien jälkeen alkaa se kurjuus. Muovikasseittain raketteja kannetaan kaupasta. Illan pimeinä hetkinä pikkupojat posauttavat niitä jo ilmoille vaikka ei saisi. Pomo yrittää olla, ettei muka huomaa niitä. Etten minä hermostuisi. Minä kuulen ne kaikki. Ne pelottavat minua.

Uudenvuoden aattona on se kaikkein kurjin päivä. Minua tankataan jo heti aamusta alkaen niin, että kävisin viimeisellä iltapissalla jo ennen kuutta ennenkuin koko ‘maailma räjähtää’. Silloinkin jo paukkuu ja rätisee, vaikkei vieläkään saisi. Minua pelottaa tosi paljon. Korvani menevät päätä pitkin ja häntäni on koipien välissä. Äkkiä, äkkiä pissat ja pian sisälle!

Sisälläkin kuulen ne, vaikka pomo laittaa musiikin soimaan korviahuumaavasti.  Sälekaihtimet se laittaa kiinni. Sitten se yrittää olla kuin kaikki olisi ihan normaalia. Kyllä minä huomaan, että se on vähän kireenä. Jotenkin se yö siinä menee aamua odotellessa. Pissattaakin vähän. Ei uskalla mennä ulos, kun siellä on se maailman sota. Lajitovereitani ja muita eläimiä karkailee kauhuissaan. Niitä voi ilmoittaa ja etsiä Karkurit.fi -sivustolta. Meidän eläinten kärsimyksista uudenvuoden paukuttelun johdosta kirjoittaa myös eläintensuojelujärjestöt.

Aamulla varhain pomo vie minut kävelylle. Kävelläänkin hyvä reissu. Kaikkialla on sellaista roskaa ja ilmakin haisee kummalle. Pomo korjaa minun joulupakettiroskani matolta, mutta näitä ei korjaa kukaan. Ihmiset ovat tyhmiä. Vielä seuraavan viikon ajankin pikkupoikien varastoista löytyy näitä raketteja, joita pitää räjäyttää. Sen jälkeen voin kulkea taas rauhassa. Kunnes tulee seuraava uusi vuosi.

Vuoden 2009 turhake: ilotulitusraketti.

 

talvea Pomon kanssa!

Minä nukun tässä pomon työhuoneessa. Minut oli pesty ja nyt paleli.

Koska pomo on minuun heikkona, käytän tilannetta joskus hyväkseni. Se lankeaa ansaani melkein aina. Miksei aina? Ehkä minulla on hieman vielä kehitettävää.

Pomo on olevinaan välillä niin jämpti ja pitää minut kurissa. Siis luulee pitävänsä. Tosiasiassa minä teen lopuksi, kuten  alunperin aioinkin vaikka pomo ensin kieltää. Jos se kieltää tekemästä jotain, tottelen aluksi. Sitten teen sen, minkä parhaiten osaan: katson sitä kauniisti ja näytän liikkikseltä. 

Se pitää itseään hyvänä kasvattajana ja esimiehenä. Mutta millainen esimies antaa alaisensa lukita pomonsa pöydän ääreen niin, ettei se pääse tekemään töitä! No, minun pomoni! Se käy näin: kun se menee pöydän ääreen tekemään töitä, tulen pöydän alle ja laitan pääni sen jalalle. Siinä pysyy! Se on NIIN mun hyppysissä! Katsotaa vaikka tota kuvaa: se peitteli minut, ettei olisi kylmä!

Tässä minä olen pomon kanssa kävelyllä metsässä

Nyt paljastan, että pomo haluaa salata meidän suhteemme! Miten muutenkaan selittäisi sen, että jos pomolle tulee asiakkaita se laittaa minut työhuoneen viereiseen varastohuoneeseen. Siellä saan yksin olla ja yrittää haistella oven raosta, kuka on käymässä. Yritän kyllä haukkua, kun ovikello soi että asiakas tietäisi minun olevan talossa. Jos se vaikka pyytäisi tavata minut… Näin ei ole kovin usein käynyt. 

Joskus on ollut niin kiva asiakas, että on halunnut minun tulevan esiin. Muistan kerran, kun oli tuleva hääpari teettämässä hääkirjoja ja -kutsuja. Se sulhanen oli sitten kiva! Meni maahan minun eteeni ja löi kämmeniään lattiaan. Innostuin kovasti leikkimään sulhasen kanssa. Olikohan nimi Tuomas. Terveisiä sinulle. Meillä oli niin lystiä!

Tässä on minun nenäni. Pomo tykkää myös siitä. Se koskettaa märkää, viileää nenääni sormellaan. Sen mielestä se on niin söpöä.

Pomo kertoo teille aina, miten innoissaan se on kun se saa tehdä niitä käsitöitänsä. Minä voin kertoa totuuden: ei se aina ole. Välillä on aika kireänä. On tiuskinut minullekin, viattomalle.  Joskus se sanoo, ettei nyt mikään onnistu. Heittää jotain tekemiään työpapereita roskikseen ja näyttää happamalta. Silloin yritän häippästä sen lähettyviltä. Menen jonnekin vähän syrjemmälle. Tarkkailen sieltä.

Jos se on tiuskinut minulle. Se pyytää kyllä aina anteeksi. Oikein halaa ja vähän pussaakin. Viimeksi mainitusta en niin välittäisi. Mutta kestettävä on. Tykkäisin enemmän nameista. Antaisi niitä.

Sillä on yksi heikko kohta. Se olen minä! Käytän tilannetta välillä hyväkseni. Joskus se ei anna mun tehdä jotain, joka olisi minulle hyvin tärkeätä. Kuten vaikka haistella meidän päiväretkellä pusikoita. Kun katson sitä silmiin (se sanoo, että mulla on kauniit silmät) hetken päästä se heltyy. Tämä toimii melkein aina. Aina tosin ei auta vaikka katson kuinka ja räpsytän silmiäni.

Pomo kertoi, että minulla on jo fanejakin! No, olen omasta mielestänikin aika kiva. Mitäs sitä kiertelemään.

No, miten se nyt laittoi tämän kuvan tähän! Olin  vain pienillä nokosilla työpäivän lomassa. Pomo on laittanut työhuoneen sohvalle oikein peiton minua varten. Että minun olisi hyvä siinä levätä. Tyynyjä on myös.

Kerroinkin ylimalkaisesti aiemmin, mitä pomo puuhaa täällä. Haluatteko, että paljastan yksityiskohtia? Okei. Minä kerron. 

Vähän noloa, mutta teen tätä ruokapalkalla! En tiedä, miten työsuhdetta solmiessa niin kävi. On pitkä työsopimus, ei voi valittaa. Pomo korostaa aina, miten tärkeä olen sille. Mutta missä se näkyy? Ei ainakaan palkassa. Sitä samaa koiranmakkaraa ja kuivamuonaa se on syöttänyt mulle jo kahdeksan vuotta. Voitteks kuvitella? Suostuisitteko tähän? Ette varmaan. Ei käy kieltäminen, että antaa se mulle kaikenlaisia välipaloja omista eväistään, kuten esim. juuston palan sen leivästä. Ikäänkuin almuja rikkaan lautaselta köyhälle.

Tätä ette usko: se käy alakerrassa lämmittämässä päivällä mikrossa ruoan. Kun se tulee takaisin, se sanoo, että sillä on mulle tuliaisia. Siis TULIAISIA, kun se tulee alakerrasta yläkertaan! Niin kuin olis pidemmälläkin käyny! Mulla pitää pokka, etten loukkais sitä. Se on välillä kova ottamaan nokkiinsa. Eipä silti onhan nämä niin sanonut tuliaiset pieni lisä muuten niin huonoon liksaan.  Ei pieni leivänpala tai koirankeksi pahaa tee työläiselle kesken työpäivän.

Minulle on löytynyt kollegoja! Yhdellä bloggaajalla on kissa laaduntarkkailijana, toisella kaksi koira-työterveyshoitajaa.

Miten minusta tuntuu, että se on maalannut tämän kuvan minua pilkatakseen?

Minä täällä taas, Toimistopäällikkö! Ajattelin, että kertoisin teille sillöin tällöin, mitä Sinisessä Huoneessa OIKEASTI tapahtuu. Pomo pitää jotain ihme kulissia yllä eikä kerro ihan kaikkea. Minä voin kertoa, jos nimittäin tykkäätte kuulla. Minulla on silmät auki täällä työhuoneella koko ajan. Paitsi silloin, kun olen unessa. Olen aika usein. 

Nyt se maalaa jotain kuvia. Se sanoi, että ne tulee johonkin kirjaan. Minä en noista kirjoista niin perusta, mutta pomo on innoissaan. On hakenut vanhat valokuva-albumit esille ja katselee purjehduskuvia. Se sanoo, että sen pitää muistella millaista siellä merellä oli. Että osaa tehdä kuvia. Luulen, että se katselee kyllä minun kuviani sieltä! Tykkää minusta nääs niin kovasti. 

En ole huomannut, että se olisi minusta maalannut yhtään merellistä kuvaa. Jotain purjeveneiden kuvia vaan. Ja haahkoja. Haahkoja!! Olisi se ollut somempaa, jos kuvassa olisi ollut minä lekottelemassa veneen kannella joidenkin kottaraisten sijaan. Aina sen aivoituksia ei ymmärrä. 

Yksi hyvä puoli tossa maalaamistouhussa on: se pysyy paikallaan eikä säntäile sinne tänne. Minä saan ottaa hyvät nokoset sen jalan päällä.

Paljastan taas lisää, kun tulee jotain kerrottavaa.

 

Tässä yksi kuva minusta, kun teen töitä

Olen Toimistopäällikkönä Sinisessä Huoneessa. Esimieheni on Hanne. Kerron nyt omasta työpäivästäni.

Työpäivä alkaa aamulla, kun loikin bossin kanssa portaat yläkerran työhuoneeseen. Lähden aina heti sen perään. En halua menettää hetkeäkään työpäivästä. Johtuuko tunnollisuudesta vai mistä. En tiedä.

Aamulla aina ensimmäisenä luetaan sähköpostit. Tai siis minä en lue, mutta loikoilen pomon vieressä ja raottelen välillä silmiäni. Havahdun siihen, kun se nousee tietokone pöydän äärestä ja menee työpöytänsä ääreen. Minä perässä.

Yleensä menen sen jalkoihin nukkumaan. Kun vaan pysyisi paikallaan! Mutta ei. Juuri kun olen löytänyt jalan päällä hyvän asennon ja saan unen päästä kiinni  niin eikös se taas ryntää jonnekin! Pöydän alla on roskis, jonne se heittelee paperinpaloja. Arvaatte varmaan, että osan niistä myös minun päälleni. Voisi vähän katsoa! Koko aikaa en jaksa samassa paikassa olla. Varsinkaan, kun siinä ei saa hetken rauhaa. Välillä nukun korissa, joskus loikoilen matolla. Hyppään myös työhuoneen sohvalle. Kyllä, minulla on siihen pomon lupa! On oikein laittanut peiton siihen minua varten. Siinä se työpäivä meneekin paikkoja vaihtaessa. Välillä käyn vesikupilla juomassa.

Iltapäivällä alan levottomana seurata pomon tekemisiä. Jos se laittaa silmälasit pöydälle, kerää pöydältä papereita, paukuttelee laatikoita kiinni tai laittaa siveltimet purkkiin edessä voi olla ulkoilu. Tosin ei aina. Välillä se tekee noita ihan vaan huvikseen eikä kuitenkaan lähde mihinkään. Onko sen tekemisissä joku logiikka? Näitä hälytyksiä voi tulla useampiakin. Mennäänkö vai eikö mennä? Kun se vihdoin alkaa laskeutua portaita alas riemullani ei ole rajoja! Ulosmenenminen on hauskaa. Melkein yhtä hauskaa kuin syöminen.

Ulkoillaan hyvä tovi. Pomo keittää usein kahvia ja menee mukin kanssa yläkertaan. Minä seuraan johtajaa. Tehdään usein tietokonetöitä työpäivän loppuun. Taas pitää tarkkailla sitä. Kun sulkee tietokoneen ja nousee pöydän äärestä on hyvät mahdollisuudet saada ruokaa! Mennään yhdessä alakertaan. Minä edellä ja murisen innoissani mennessäni enkä tahdo muistaa astua joka askelmalle. Tunnen ruuan maun jo kielelläni. Kunpa se täyttäisi jo ruokakupin!

On se varmaan ihan hyvä pomo. Paremmasta en tiedä, kun työkokemukseni on aika vähäinen. Voisi se päivän mittaan huomioida minua enemmän. Leikittäis vaikka jotain. Mutta ei. Se istuu vaan sen pöytänsä ääressä. Mitähän se tekee siinä. Varmaan jotain tärkeätä.

Kerron vielä yhden asian siitä:  se pussailee mua välillä. Voitteko kuvitella! Mutta tästä älkää hiiskuko kenellekään.

Käsityöläisten lahjatupa-blogissa kirjoittaa ensimmäistä kertaa uusi osakkaamme