Hannen blogi

Otsikon lukiessanne ajattelitte varmaan, nyt sillä sammuivat vintiltä loputkin valot!

Luin Helsingin Sanomista artikkelin koirankakkaroskis-hankkeesta. Jokainen voi tilata Koirankakkaroski.fi -sivustolta itselleen tarran ja liimata sen roskalaatikkoonsa. Tähän laatikkoon on sitten koiran ulkoiluttajan lupa pudottaa kakkapussinsa. Aika hyvä keksintö vai mitä sanotte?

Koiran ulkoiluttajana tiedän ongelman, kun on kerännyt kakat pussiin ja kuljettaa sitä pussia sitten mukanansa kilometritolkulla. Välillä olen laittanut tämän tiiviisti suljetun pussin taskuuni. Ja kerran olen unohtanut sen sinne ja päivien kuluttua laitoin takin päälleni ja ihmettelin, että mitä taskusta löytyykään…

Sivustolla on tietenkin asianmukainen kartta, mistä tällaiset roskikset löytyvät. 

 

Työhuoneeni ikkunasta näkyvät puut

Noissa kuvan isoissa kuusissa näen oravien usein liikehtivän. En tiedä, onko siellä pesä. Usein ne niissä ovat. Tiedän, että kun vähän aikaa katselen jossain heilahtaa oksa ja vilahtaa hännän pää. Kuuset ovat isoja, joten voihan olla että niissä on paljon käpyjä oravien syötäväksi.

Joskus ne uskaltautuvat maahan. Liikuvat nopeasti ympärilleen pälyillen ja pinkaisevat sitten äkkiä taas puuhun.

Mitenköhän ovat saaneet syödäkseen tänä lumisena talvena? Kaipa ovat löytäneet käpyjä lumen alta. Olen nähnyt lumen vaan pöllyävän, kun hyppivät oksalta toiselle. Tilannehan on helpottumassa: parhaillaan sulava lumi vaan lotisee kuusen oksista ja jalkojen alla.

Kuvassa eläinenkeli. Mikä vaan. Kissa. Koira. Joku muu.

Anna joulu myös eläimille! Lahjaa ei ole pakko antaa (sekin kyllä kelpaa!), mutta ainakin kohtele heitä hyvin. Ettei meidän tarvitsi nähdä niitä kuvia, joita on otettu esim. suomalaisilta sikatiloilta. Tai niitä eläinsuojelurikoksista kertovia uutisia lukea lehdistä. Älä ota eläintä, jos et pysty huolehtimaan siitä tai olemaan lyömättä ja potkimatta.

Joskus kuulee vanhempien kehuvan, miten meidän Turre ei pure vaikka lapset repivät sitä hännästä. Sanon vaan, että saisi Turre purra! Miksi eläimen pitäisi sietää hännästä repimistä?

Ryhdy koirakummiksi, kuten minä.Maksan kuukausittain hieman avustusta koiratalolle, jossa on huostaanotettuja koiria. Helsingissä eläimille myös joulupata. Sinne voi antaa leluja ja ruokaa. Vaikka niitä leluja, joilla oma lemmikki ei leiki. Ja rahakin kelpaa.

Kuvassa on eläinenkeli. Jotakin saattaa ehkä loukata, että ‘alempiarvoisesta eläimestä’ on tehty enkelin hahmo. Me eläinystävät tiedämme, mikä merkitys lemmikillä on elämäämme. Silloin on enkelihahmokin sallitua. Jos se ei jollekin sovi, voi ummistaa silmänsä. Nämä eläinenkelit ovat  sydämissämme joulunakin. Myös omani.

En ole aikoihin lähettänyt tästä tuutista oravauutisia. Tässä niitä nyt tulee.

Ensin surullinen orava-uutinen. Poljin pyörälläni matkalla Lahjatupaan. Pyörätielle tupsahti eteen orava, joka neuvottomana mietti mihin lähtisi: minä lähestyin pyörätieta ja viereisellä tiellä meni autoja tiheään tahtiin molempiin suuntiin. Sitten se hullu päätti lähteä ylittämään tietä. Loput varmaan arvaattekin: se jäi auton alle.

Asia vaivasi minua koko loppupäivän ja olin tunnon tuskissani. Jos olisin pysähtynyt, orava ei olisi ehkä sännännyt autotielle. Toinen asia, joka jäi vaivaamaan: jätin kituvan oravan tielle. Tähän minulla on puolustus: autoja meni niin paljon, että varmasti pian joku ajoi sen ylitse ja se pääsi tuskistaan. Yritin selittää asiaa näin itselleni, sillä omatunto soimasi, minua eläintenystävää.

En olisi kyllä pystynyt tappamaan sitä oravaparkaa. Millä olisin sen tappanut? Tiedän, että niin pitää tehdä. Kerran lensi lintu ikkunaan ja lintu loukkaantui niin pahoin, että se piti armahtaa. Vieressä oli suuria kiviä, jotka olisin vain pudottanut päälle… Mutta. En pysty. Hain apua ja toinen minua jaloluontoisempi teki sen puolestani.

Kun kävelin kerran metsätietä, jossa oli paljon sinisenmustia koppakuoriaisia. Ne elävät kai maassa jonkinlaisissa onkaloissa. Takaa tuli kauhakuormaaja. Ajattelin koko ajan, että nyt se ajaa niiden päälle. En ryhtynyt pelastustoimiin.En pysty  tappamaan edes kärpästä. Ei sillä, että pitäisin niistä erityisesti. En voi vaan liiskata niitä kuoliaaksi. Yritän tässä kai todistaa olevani hyvä ihminen, vaikka toimin ehkä tyhmästi alussa mainitun oravan kanssa. Todistaa kelle? Ehkä itselleni.

Samaisena päivänä, kun orava oli aamulla jäänyt auton alle meinasi orava tulla Lahjatupaan sisälle. Se oli jo ovella. Onneksi huomasin ja menin ovelle, jolloin oravakin kaikkosi. Millä olisin saanut sen myymälästä pois? Kun poljin illalla  kotiin, tuli kotini lähettyvillä orava vastaan. Ne ovat niitä samoja oravia, joita työhuoneeni ikkunasta katselin. Mukava päätös päivälle nähdä vikkelän oravan kiipeävän puuhun.

Oravainen päivä.

 

Tekemiäni varjokoira-kortteja

Luin Helsingin Sanomista Katja Marteliuksen artikkelin Kanavalla-palstalla ja se osui suoraan sydämeen. Toimittaja ei liene pahastu, jos lainaan pätkiä hänen tekstistään.

‘Miksi ihmisillä on koiria. Kerron miksi. Siksi, että koirilla on rakastettava luonne. Koiria on hauska katsella, kun ne ovat niin ilmeikkäitä ja tulkittavia’.  Niinpä. He ovat tosiaan rakastettavia ja heidän tekemisiään on hauska seurata. Heistä on ihmisille seuraa. Meikäläisille myös, mutta myös yksinäisille ihmisille. Koiran kanssa pitää lähteä ulos vähintään kolme kertaa päivässä. Jos ei muuten tulisi lähdettyä koira antaa siihen hyvän syyn. 

Martelius jatkaa: ‘Koira on yleensä hyvällä tuulella’ Kotiin on on aina kiva tulla, kun vastaanotto on niin ylitsepursuavan iloinen.

‘Kesäaamuna koira makaa auringonläikässä räsymatolla… ja nauraa itsekseen’ Koira osaa tosiaan nauttia asioista, kuten juuri auringonvalossa köllöttelystä. Se siirtyy auringon valon mukana aina uuteen paikkaan. Kun tulee liian kuuma se käy välillä vilvoittelemassa ja palaa auringon valoon.

‘Vähän ennen kuin koira kuolee, se makaa pöydän alla eikä jaksa pitää enää silmiään auki. Mutta, kun sanot sille tekopirteällä äänellä: Hei, kulta! Se pamauttaa silti häntäänsä lattiaan vielä muutaman kerran’ Lepäävän koiran hännän lattiaan hakkaaminen kuulostaa tutulta! Nykyinen koirani on oikea pamauttelija! Heti, kun lattialla nukkuvaa koiraa lähestyy alkaa häntä paukuttaa lattiaan. Pamauttelun alkamista oikein odottaa! Pelottaa ajatella sitä aikaa, kun hännän pamauttelut vaimenevat.

‘Kun koira on poissa, et voi istua virkamiesruotsin tunnilla yliopistossa, vaikka luulit, vaan sinun on lähdettävä kotiin itkemään’ Koiran kuolema on musertavan surullista. Kaikki ympärillä oleva muistuttaa siitä: tuossa se aina makasi, tuo on sen rakkain lelu, tästä se halusi aina kävellä, veti itsepäisesti hihnassa, että pääsisi sinne,  Menee ainakin vuosi, että sitä pystyy ajattelemaan itkemättä.

Martelius päättää tekstinsä:‘ Mutta koira ei olekaan kuollut, vaan juoksee vapaana sielussasi, ja näet unta siitä vielä monen vuoden ajan’

Pitäisiköhän tämä posauttaa hengiltä?

Karhut: Vähän aikaa sitten ammuttiin Joensuun liepeillä kuljeskellut karhu, kun se oli hyökännyt lenkkeilijän kimppuun. Mitähän siitä pitäisi ajatella! Saan varmaan monet suutahtamaan, mutta en ymmärrä asiaa ollenkaan. Miksei karhuja vain ajettu pois tai nukutettu ensin ja viety pois? Nykyihminen on niin luonnosta vieraantunut, että kaikki nelijalkaiset metsässä kävelevät otukset pitää tappaa! Ei ole kauaa, kun Nuuksion luonnonpuistosta kuljetettiin pois pelästyneitä ulkoilijoita helikopterilla. Olivat nähneet mielestään karhuja. Ne todettiin jälkeenpäin ilveksiksi. Karhu toimi äidin tavoin: se puolusti poikasiaan. Onneton yhteensattuma, että lenkkeilijä sattui heidän lähettyvilleen. Ymmärtääkseni karhut ja monet petoeläimet väistävät ihmistä, jos vain ajoissa huomaavat. Siksi peloeläinmailla pitäisikin kai pitää ääntä kulkiessaan. Totuus lienee, että Helsingissä Mannerheimintien ylittäminen on vaarallisempaa kuin metsässä käveleminen.

Härät: Entä typerä härkäjuoksu Espanjan Pamplonassa! Voiko mitään typerämpää olla kuin, että aikuiset ihmiset juoksevat kujilla irtipäästettyjä härkiä karkuun! Yhtään en sääli niitä ihmisiä, jotka menettävät tässä henkensä. Heitäkin on. Sen sijaan säälittää härkäparat, jotka viedään juoksun jälkeen toiseen typerään paikkaan:härkätaisteluun, jossa ne tapetaan.

Koirat: Kolmas eläimiin liittyvä asia: koirilla on ollut kielto mennä hautausmaille. Kielto kumottiin nyt. Ymmärrän, että koirien ei voi antaa juosta siellä vapaana eikä ulostaa hautakiville. Se olisi sopimatonta. Koira voi olla vainajan läheinen ystävä ja ymmärrän sen, että se halutaan viedä isäntänsä tai emäntänsä haudalle. Koiralla on kielto mennä moneen paikkaan. Koira käyttäytyy silti usein paljon paremmin eikä häiritse niin paljon kuin esim. huonotapainen lapsi, jonka kasvatus on vanhemmilta unohtunut. Sekä eläimen että lapsen ‘omistaminen’ vaatii vastuullisuutta.

Luin jostain, että ihmiset eivät tiedäkään kuinka monta silmäparia heita seuraa metsässä kulkiessaan! Eläimet pysyttelevät piilossa ja tarkkailevat sieltä tai häipyvät maisemista. Mietipä tätä seuraavan kerran metsässä samoillessasi!

Tällä hännänheiluttajalla kaikki hyvin

Äskettäin pidetyillä Kädentaito-messuilla kävi joku ajattelematon messuvieras. Tämä vieras oli jättänyt kaksi pientä koiraansa lastenrattaisiin kiinni ulos pakkaseen! Koirista kuulutettiin messuilla useasti. Kuulin seuraavana aamuna, että koirat olisivat olleet ulkona neljä tuntia! Ystävälliset ihmiset olivat siirtäneet nämä kiltit, palelevat koirat vähän lämpimämpään välikköön.

Koirien n. 30-vuotias omistaja oli tullut paikalle ja ollut erittäin vihainen! Olisi ollut kuulemma eläinrääkkäystä jättää koirat yksinään kotiin. Sen sijaan hän päätti tuoda nuo poloiset palelemaan tuntikausiksi pakkaseen. Varsinaista eläinrakkautta siis!

Koirat pois tuollaisilta! Eläinsuojeluasioista voi lukea myös täältä, Eläinsuojeluyhdistyksen sivuilta

Jos tämä messuvieras nyt tätä sattumoisin luet: jos asenteesi koiria kohtaan on noin ymmärtämätön, minkähänlaista kohtelua ne sinulta muulloin saavat?

Käsityöläisten lahjatupa-blogissa taisin pitää taas saarnan kotimaisen käsityönpuolesta. Ja pidinkin!

 

Minulla on hirveän monta ‘projektia’ meneillään parhaillaan. Järjestelmällisenä ihmisenä minulla on yksi muovitasku yhtä asiaa kohden esim. uusien kirjojen kehittelystä yksi muovitasku. 

Sitten minulla on pahvikansioita, kuten Kädentaito-messukansio, Sinisen Huoneen tehtävät työt-kansio jne. Yhden pahvikannen sisällä on näitä muovitaskuja. Kädentaidot-messukannen sisällä on uusien kirjojen, korttien, juhlatuotteiden, messujen rakentamisen ym. muovikannet. Hyvä. Kaikki järjestyksessä!

Näitä eriaiheisia kansia ja muovitaskuja oli jo niin paljon, etten niitä enää hallinnut. Oloni oli levoton ja työskentely sekavaa. Olin ihmeissäni, koska yleensä klaaraan nämä tilanteet. Esimies (minä) komensi työläistä (minua) parempaan suoritukseen. Ei auttanut.

Sitten keksin: yksi työlista, johon  kokoan työt pääpiirteittäin. Otan listasta esim. työn: uudet kuva-aiheet. Sitten otan kuva-aiheet muovikannen esiin ja alan työskennellä.  Näin se toimii. Mielikin on levollisempi.

Taidon lahjavinkit-sivulla on monia kotimaisia lahjavinkkejä. Myös Sininen Huone on mukana

Käsityöläisten lahjatupa-blogiin kirjoitin turhista kolikoista

Postauksen loppuun laitan etsintäkuulutuksen varastetusta koirasta.

Collie varastettu 4.12.08

4. joulukuuta katosi kotipihalta pitkäkarvainen blue merle collie. uros, isohko.
Nähty valkoinen pakettiauto pihan edessä ja 2 miestä juuri ennen katoamishetkeä. Katosi puolenpäivän aikaan.

Nyt asialla on kiire!! Ilmestyykö naapurillesi outo koira?? Koiralla on mikrosiru ja nimi on Tessu. Toinen korva täysin lurppa ja  toinen pystyssä/lähes pysty! Koira on juuri täyttänyt 2 vuotta. Kaikki vihjeet tärkeitä!!

Katosi Riihimäeltä, mutta voi olla missä päin Suomea tahansa!

Koiran kuva ja omistajan yhteystiedot saa minulta. Jos tiedät asiasta  jotain laita kommentti, johon sähköpostiosoite mukaan.

Kuvassa tiikerimangusti. Kirjoitin näistä ihastuttavista pikkueläimistä postauksessa jokin aika sitten. Katselin niitä television luontodokumentista. Nyt nämä ihanaiset käyskentelivät runsain joukoin majoituspaikkamme pihalla Tansaniassa! Pitivät ihan samanlaista vikinää kuin muistan televisiossa kuulleeni.

Kuvassa tamaani. Näitä norsujen (luit oikein!) sukulaisia oli suuri joukko samassa pihassa kuin mangustejakin. En ollut eläissäni kuullut tällaisesta eläimestä. Ne oliva aika rohkeita. Joku oli niitä yrittänyt silittää sillä seurauksella, että sai tamaanin pureman käteensä. Tykkäsin näistä myös kovasti. Erityisesti minua huvitti niiden suun tiukka ilme. Näyttivät aika tosikoilta!

Kuvassa Impala-antilooppi. Erilaisia antilooppeja loikki pitkin Tansanian savanneja runsain määrin, osa joutuen leijonien ym petoeläinten hampaisiin.

Nämä ylläolevat eläimet käyskentelivät Seregnetin majapaikkamme lähistöllä. Paikassa oli ehdoton kielto poistua pihasta minnekään. Pihassa elelivät mm ylläkuvaamani mangustit ja tamaanit. Ymmärsin kiellon sinä varhaisena aamuna kun katsoin ikkunasta ulos: parin metrin päässä käveli virhahepo reippain askelin kohti jokea ja hetken päästä muutaman metrin päähän ilmestyi kolme hyenaa!

Seuraavassa postauksessa kerron vielä masai-heimosta. Sitten palaan takaisin käsityöyrittäjän maailmaan. Missä itse asiassa täällä koko ajan puuhaillaankin vaikka näissä postauksissa viivähdän vielä Tansanin savanneilla.

Käsityöläisten lahjatupa-blogissa kerron osakkaiden välisestä viestinnästä

Lupasin näyttää marraskuiselta Tansanian matkaltamme joitakin eläinkuvia. Matkahan oli eläinsafari. Onneksi oli myös nimensä mukainen.  Nämä seeprat gnu-antilooppien kera oli ensimmäinen kontakti Afrikan eläimiin. Näitä oli tuhansia ja taas tuhansia. Näky oli aika mahtava, kun näitä eläimiä riitti silmänkantamattomiin. Serengetiin oli tullut juuri sadekausi ja kaikkialla kasvit vihersivät. Siksi siellä oli niin paljon eläimiä. Muissa kansallispuistoissa niitä ei enää niin paljon ollutkaan, koska muualla oli kuivaa vielä.

  

Tämä leopardi lepäili puussa. Oli aika hassun näköinen, kun tuuli heilutteli sen vapaana riippuvia häntää ja tassuja! Päivän kuumuudessa se ei saalistanut vaan tarkkaili ympäristöä oksaltaan.

Myös leijonat olivat päivisin puussa ja korkeilla paikoilla samasta syystä kuin leopardit. Pari leijonaa käveli jeeppimme vierestä vähääkään meistä välittämättä. Ei edes vilkaisua suonut. Olimme jeepissa koko ajan. Sieltä poistuminen oli ankarasti kiellettyä. Olisi saattanut leijonakin kiinnostua, jos olisin noussut jeepin ulkopuolelle vähän kävelemään… Tosin se ei käväissyt mielessänikään.

Kun alkoi sataa, leijonille tuli kiire tulla puusta alas: niiden tassut eivät pidä märällä puun pinnalla.

Myös paviaanilaumoja näimme. Ne kulkivat aina laumoissa. Mukana oli myös pienenpieniä paviaanivauvoja, jotka olivat aivan liikuttavan ihania.

Näiden eläinten lisäksi näimme mm sarvikuonoja, virtahepoja, kirahveja, norsuja, villisikoja, gepardeja, hyeenoja, mangusteja, monenmoisia antilooppeja ja lintuja. Aiemmin oli vain televisiosta katsonut luontodokumentteja. Ihan kuin nyt olisi itse elänyt niissä dokumenteissa.